RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2024 alkaen
HYVINVV 30.01.2024 § 6
5/02.05.00.00/2024
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016).Laissa varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään kunnan järjestämästä päiväkoti- ja perhepäiväkotihoidossa perittävistä asiakasmaksuista. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain perusteella maksun suuruus määräytyy varhaiskasvatukseen varatun ajan, perheen koon ja perheen tulojen mukaan.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain edellyttämät indeksitarkistukset asiakasmaksuun tulee voimaan 1.8.2024. Indeksitarkistukset asiakasmaksuihin ja tulorajoihin tehdään joka toinen vuosi. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksella (1365/2022) tulorajoja korotettiin 33 prosenttia 1.3.2023 alkaen. Asiakasmaksuihin ei silloin tullut muuta muutosta.
Elokuussa 2024 tehtävän indeksitarkastuksen myötä varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu on ensimmäisen lapsen osalta 311 euroa kuukaudessa ja alin perittävä maksu on 30 euroa. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 prosenttia nuorimman lapsen maksusta eli enintään 124 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajat muuttuvat lakimuutoksen vuoksi seuraavasti:
Perheen henkilömäärä | Tuloraja 1.3.2023 | Tuloraja 1.8.2024 | Maksu- prosentti |
2 | 3874 | 4066 | 10,7% |
3 | 4998 | 5245 | 10,7% |
4 | 5675 | 5956 | 10,7% |
5 | 6353 | 6667 | 10,7% |
6 | 7028 | 7376 | 10,7% |
|
|
|
|
Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 275 euroa 1.8.2024 lähtien.
Valmistelija Nimi: Riitta-Sisko Niemistö
Tehtävänimike: Varhaiskasvatuspäällikkö
Puh: 044 713 4535
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Päätösehdotus Hyvinvointivaliokunta päättää hyväksyä 1.8.2024 varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) mukaisen kuukausimaksun, jonka suuruus kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen osalta on enintään 311 euroa kuukaudessa ja samasta perheestä olevan toisen lapsen osalta enintään 124 euroa kuukaudessa. Alin perittävä kuukausimaksu on 30 euroa.
Päätös Hyvinvointivaliokunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Merkitään, että varhaiskasvatuspäällikkö Riitta-Sisko Niemistö esitteli asiaa kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |