Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 92


 

Vuoden 2024 europarlamenttivaalien ulkomainonta

 

KH 22.04.2024 § 92  

396/00.00.00.01/2023  

 

 Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024 ja ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 29.5.- 4.6.2024.

 

 Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämisessä. Kunnallinen vaalimainontakäytäntö on perustunut kuntien keskusjärjestöjen suositukseen ja sitä on noudatettu 1970-luvulta lähtien. Perusteena suositukselle on aikanaan ollut vaalimainonnan yhdenmukaistamisen tarve, kaupunki- ja maisemakuvalliset syyt sekä ympäristön siisteys.

 

 Kunnallisesta vaalimainonnasta on muodostunut perinne, jolla voidaan katsoa olevan edelleen tiedotusarvoa. Kansalaiset ovat tottuneet siihen, että vaalien yhteydessä käytetään tällaista mainontaa. Kunnalliseen vaalimainontaan liittyvät laillisuuskysymykset koskevat yleensä yhdenvertaisuusperiaatteen noudattamista eli tasapuolisuutta mainospaikkojen jaossa. Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle tulevan julistetilan sijainti, luettuna vasemmalta oikealle, tulisi määräytyä samassa järjestyksessä kuin ehdokaslistojen yhdistelmässä.

 

 Kuntaliiton yleiskirjeessä 5/2024 vaalien ulkomainonta suositellaan aloitettavaksi viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista eli 22.5.2024. Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden välittömään läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien valinnanvapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

 

 Mainonnan aloittamisen ajankohta sekä vaalien ulkomainonnasta kunnassa vastaavien henkilöiden nimet ja yhteystiedot on syytä saattaa vaaleihin osallistuvien puolueiden paikallisosastojen tietoon.

 

Valmistelija Nimi: Susanna Leppänen

 Tehtävänimike: Talouspäällikkö

 Puh: 044 713 4506

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus hyväksyy vaalien ulkomainonnan aloitettavaksi kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla 22.5.2024. Hyvien Ihmisten Torille pystytetään kunnan omistamat mainoskehikot. Kullekin ehdokkaan asettaneelle ryhmälle varataan yksi julistepaikka, luettuna vasemmalta oikealle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.