RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Toimintaympäristövaliokunta
Pöytäkirja 15.05.2024/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite / lietetaksa
TOIMYMPV 15.05.2024 § 31
198/14.06.00/2024
Kuntalaisaloite - Sysmä
Sako-ja umpikaivojen/säiliöiden tyhjennys
Aloite luotu Kuntalaisaloite.fi-palveluun 1.3.2024
Aloitteen julkaisupäivämäärä 1.3.2024
Sysmän kunnan nettisivuilla kunnan viemärilaitos tiedotti 13.2.24 sako-ja umpikaivojen tyhjennyksestä, että jätevesipuhdistamon kesäaikaista kuormitusta helpottaakseen em. kaivot ja säiliöt tulisi tyhjentää ennen 1.4 alkavaa jaksoa. Lisäksi tiedotteessa mainitaan, että lietteen käsittelystä peritään korotettu maksu ajalta 1.4 - 30.9 väliseltä ajalta. Tiedotteessa ei kuitenkaan yksilöity sen tarkemmin ketä asia koskee ja mikä sitten on korotettu jätteenkäsittely taksa.
Asian johdosta olen ollut yhteydessä kunnan viranhaltijoihin joiden toimialaan asia kuuluu ja heiltä olen saannut selvityksen puhelimitse, että se koskee kaikkia, vapaa-ajan kiinteistöjä, sekä vakituisesti asuttuja kiinteistöjä, joilla mainitun laiset jätevesi/loka järjestelmät ovat. Korotettu hinta on yli kolme euroa / kuutio.
Edellä lausumaani vedoten, katson niiden kiinteistöjen omistajien jotka asuvat vakituisesti kiinteistöllä ja joilla on esim. umpilokasäiliö, joutuvan eriarvoiseen asemaan muihin kuntalaisiin nähden, esimerkiksi taajama-alueella ja kunnan kiinteän jätevesiverkkoon kuuluvien kanssa.
Näillä alueilla vakituisesti asuvilla ihmisillä lokajätteen tuotto pysyy samana läpi vuoden, samoin kuin haja-asutusalueella asuvalla kiinteistön omistajalla, mutta esim. lokasäiliöön kerättävistä jätevesistä omistaja joutuu maksamaan korotetun käsittelymaksun, mutta taajama ym. viemäriverkoston alueella asuvien ei tarvitse maksaa korotettua käsittelymaksua kyseessä olevalta puolen vuoden ajalta.
Esitänkin, että asia otetaan uudelleen käsittelyyn niissä kunnan toimielimissä, joilla asiassa on päätösvalta ja vakituisesti asuttavat kiinteistöt, joilla on esim. umpisäiliö tai sakokaivo järjestelmät vapautettaisiin 1.4 - 30.9 väliseltä ajalta korotetun lietteen käsittelymaksusta.
Vastine aloitteeseen
Sysmän kunnan 30.8.2023 pidetyssä toimintaympäristövaliokunnan kokouksessa päivitetyn jätehuollon taksan hinnoittelussa on kohdeltu kunnan vakituisia ja vapaa-ajan asukkaita tasapuolisesti. Asumisesta syntyvien lietteiden osalta hinnat ovat astuneet voimaan 1.9.2023 alkaen.
Kesäaikaan kunnan asukaslukumäärä nousee huomattavasti ja jätevedenpuhdistamolla kuormitus kasvaa suuresti. Hinnoittelussa on pyritty ohjaamaan asukkaita tyhjentämään kiinteistöjensä sako- ja umpikaivot vilkkaan kesäkauden ulkopuolella kannustavammalla hinnoittelulla ajalla 1.10.-31.3.
Tiedotteessaan 13.2.2024 Sysmän kunnan viemärilaitos on halunnut vielä muistuttaa asukkaita tyhjentämään sako- ja umpikaivonsa talvikauden aikana, jotta saisimme jätevedenlaitokselle tulevan kuormituksen tasaisemmaksi. Tiedotteessa on virheellisesti muotoiltu lause tyhjennyshintojen noususta, todellisuudessa Sysmän kunnan jätetaksassa ei ole mainittuna hintojen noususta, vaan lietteen hinnoittelu on jaoteltu kahteen eri hintaryhmään vuoden sisällä.
Tiedotteessaan Sysmän kunnan viemärilaitoksen on ollut tarkoitus muistuttaa asukkaita tyhjennyksestä vielä, kun tyhjennyksen saa talvikauden hinnoittelun mukaisesti. Tiedotteessa ei ole erikseen yksilöity, ketä tiedote koskee, sillä tiedote koskee kaikkia kunnan alueella, joilla on asumisesta syntyvän lietteen luovutusvelvollisuus kunnan jätehuoltojärjestelmään. Mikäli tiedote olisi koskenut vain osaa kuntalaisista, olisi tämä tieto ilmoitettu kyseisessä tiedotteessa. Tiedotteeseen olisimme voineet lisätä tyhjennyshintojen löytyvän viimeisimmästä Sysmän kunnan jätetaksasta, joka löytyy luettavaksi osoitteessa Jätehuolto - Sysmä (sysma.fi)
Mikäli siirtyisimme yhtenevään vuosihinnoitteluun, emme pystyisi lupaamaan asukkaille talvikauden taksaa ympäri vuodeksi. Kesäkauden työmäärän, kysynnän ja kustannusten kasvaminen vaikuttaisi tällöin hinnoitteluun ympäri vuoden.
Valmistelija Nimi: Timo Lauri
Tehtävänimike: vt. tekninen johtaja
Puh: 044 713 4522
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Päätösehdotus Toimintaympäristövaliokunta päättää pitää lietteiden hinnoittelun ennallaan ja noudattaa 30.8.2023 päätettyä hinnastoa.
Päätös Toimintaympäristövaliokunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |