RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sysmän kunnan matkustusohje
KH 27.05.2024 § 116
Sysmän kunnan matkustusohjetta sovelletaan kotimaassa ja ulkomaille tehtyihin viranhaltijoiden virkamatkoihin, työntekijöiden työmatkoihin sekä luottamushenkilöiden matkoihin, ellei muualla ole toisin säädetty, määrätty tai sovittu.
Matkustusohjeella on tarkoitus yhtenäistää ja selkeyttää Sysmän kunnan henkilöstön ja luottamushenkilöiden matkustuskäytäntöä ja varmistaa matkustamisen kustannustehokkuus.
Sysmän kunnan matkustusohje on käsitelty henkilöstötoimikunnassa 17.5.2024.
Valmistelija Nimi: Lasse Peltonen
Tehtävänimike: vt. kunnanjohtaja
Puh: 044 713 4504
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto hyväksyy Sysmän kunnan matkustusohjeen. Matkustusohje tulee voimaan 1.7.2024 alkaen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
KV 17.06.2024 § 30
232/00.01.01.00/2024
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto hyväksyy Sysmän kunnan matkustusohjeen. Matkustusohje tulee voimaan 1.7.2024 alkaen.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |