RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Toimintaympäristövaliokunta
Pöytäkirja 16.04.2025/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Torikahvilayrittäjän valinta vuosille 2025 ja 2026
TOIMYMPV 16.04.2025 § 22
129/02.07.00/2025
Torikahvilayrittäjähaku oli käynnissä ajalla 21.2.–16.3.2025. Hakua toteutettiin Sysmän kunnan verkkosivujen ja Facebookin kautta. Määräaikaan mennessä saapui kaksi hakemusta, joista toinen hakija vetäytyi myöhemmin. Näin ollen kahvilayrittäjän valinnassa huomioidaan vain yksi hakija.
Tuija Rajavuori on toiminut aiemmin yrittäjänä kyseisessä torikahvilassa, ja hänellä on hyvät edellytykset jatkaa ja kehittää toimintaa Sysmän Hyvien ihmisten torilla Lintan kuisti -kahvilan nimellä. Hakemuksessaan Tuija Rajavuori puolsi yrittäjävalintaa korostaen muun muassa pitkää kokemustaan alalta, positiivisia vaikutuksia nuorten työllistämiseen, yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa sekä halukkuuttaan lisätä torin viihtyvyyttä.
Torikahvilan vuokra on 150 euroa toimintakuukaudelta, sisältäen sähkön ja veden. Kahvilan toivotaan palvelevan asiakkaita vähintään kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin. Kunta hakee torikahvilayrittäjää seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, vuokrasopimus alkaa 1.5.2025.
Valmistelija Nimi: Tarja Kirmula
Tehtävänimike: elinvoimakoordinaattori
Puh: 044 713 4511
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Päätösehdotus Torikahvilayrittäjäksi 1.5.2025 alkaen valitaan yrittäjä Tuija Rajavuori vuosille 2025 ja 2026. Vuokra on 150 euroa toimintakuukaudelta.
Päätös Toimintaympäristövaliokunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |