Dynasty tietopalvelu
Sysmän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 165


 

Urakoitsijan valinta Keskustien kadun ja vesihuollon saneeraukseen

 

KH 26.05.2025 § 165  

265/02.08.00/2025  

 

Sysmän kunta toteuttaa Keskustien kadun ja vesihuollon saneerauksen noin 580 metrin matkalla. Hanke sisältää kadun rakennekerrosten uusimisen sekä tasaamisen siten, että hulevedet voidaan ohjata sadevesikaivoihin ja painanteisiin. Lisäksi rakennetaan uutta vesihuoltoa, mukaan lukien vesijohto- ja viemärilinjojen uusiminen. Jalankulku- ja polkupyörätie saneerataan ja uutta rakennetaan yhteensä noin 90 metrin matkalla. Jalankulku- ja pyörätie toteutetaan vaihtelevalla leveydellä, joka on joko 2,25 metriä tai kolme metriä, ja väylä erotetaan ajoradasta paikoittain reunakivellä tai erotusalueella. Keskustien ajoradan leveys on kuusi metriä ja työalueella on useita ajoneuvoliittymiä. Urakan yhteydessä uusitaan myös koko saneerausalueen katuvalaistus.

 

Urakan aikana kiinteistöihin kulku järjestetään keskeytyksettä, ja vesihuolto tulee olla järjestetty koko urakan ajan. Ainoastaan ennakkoon sovitut lyhytaikaiset katkokset ovat sallittuja. Urakka ei sisällä kadun asfaltointia, joka tullaan teettämään erikseen puitesopimuskumppani Asfalttikallio Oy:llä. Asfaltoinnin arvioitu kustannus on 100 000 euroa.

 

Toimintaympäristövaliokunta on kokouksessaan 19. maaliskuuta 2025 (§ 14) hyväksynyt Keskustien saneeraussuunnitelmat ja asettanut ne nähtäville uuden pyörätieosuuden osalta ajalle 20.3.–10.4.2025. Lisäksi valiokunta on kokouksessaan 16. huhtikuuta 2025 (§ 25) käsitellyt oikaisuvaatimuksen pyörätien linjauksesta KOy Sysmän Uotin edustalla ja valinnut kolmesta vaihtoehdosta nykyisissä suunnitelmissa ja urakkakilpailussa olleen vaihtoehdon.

 

Hankinta on kilpailutettu Cloudia-tarjouspalvelussa (Hilma) 17. huhtikuuta – 19. toukokuuta 2025 välisenä aikana. Määräaikaan mennessä saatiin yksi tarjous, jonka antoi MM Infra Oy. Tarjouksen veroton hinta on 632 700 euroa.

 

Vuoden 2025 talousarviossa on esitetty Keskustien kadun perusparannukseen 600 000 euroa ja vesihuollon saneeraukseen on esitetty 200 000 euroa.

 

Valmistelija Nimi: Timo Lauri

 Tehtävänimike: tekninen johtaja

 Puh: 044 713 4522

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus hyväksyy MM Infra Oy:n tarjouksen ja valitsee MM Infra Oy:n urakoitsijaksi Keskustien kadun ja vesihuollon saneeraushankkeeseen. Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan urakkasopimuksen valitun urakoitsijan kanssa. Kadun asfaltointi toteutetaan erillisenä työnä Asfalttikallio Oy:n kanssa tehdyn puitesopimuksen perusteella.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.