Dynasty tietopalvelu
Sysmän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Toimintaympäristövaliokunta
Esityslista 22.10.2025/Asianro 76



Kokousasian teksti

 

Talasniemen katusuunnitelman hyväksyminen

 

TOIMYMPV 22.10.2025    

327/10.03.01.01.00/2025  

 

Talasniemen alueella on voimassaoleva asemakaava vuodelta 2013.

 

Sysmän kunta on teettänyt Ramboll Finland Oy:llä Talasniemen alueen katu- ja vesihuollon suunnitelmat. Toimeksianto sisältää Tukkitien, Talasniementien alku- ja loppuosan, Tukkikujan, Sahanrannan ja Linnankujan rakentamissuunnitelmat. Suunnitteluun sisältyy lisäksi hulevesi-, maisema-, valaistus- ja geosuunnittelu sekä mittaukset ja maaperätutkimukset.

 

Talasniemen katusuunnitelmat olivat nähtävillä Sysmän kunnan verkkosivuilla 24.7.–22.8.2025. Nähtävilläoloaikana asianosaisilla oli mahdollisuus tehdä suunnitelmasta kirjallinen muistutus maankäyttö- ja rakennuslain 43 §:n mukaisesti. Nähtävilläolosta ilmoitettiin myös suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille kirjallisesti.

 

Katusuunnitelmat asetettiin toistamiseen nähtäville Sysmän kunnan verkkosivuille 25.9.–10.10.2025. Myös tuona aikana asianosaisilla oli mahdollisuus jättää muistutuksia. Lisäksi katusuunnitelma esiteltiin avoimessa yleisötilaisuudessa Sysmän Teatteritalolla 18.6.2025.

 

Suunnitelmasta saapui kuusi kirjettä, jotka on käsitelty muistutuksina. Muistutukset sekä niihin annetut vastineet on esitetty liitteenä olevassa muistiossa.

 

Nähtävilläolon jälkeen Tukkitien suunnitelmaan on lisätty maatalousliittymä (pl 265).

 

Valmistelija Nimi:Timo Lauri

 Tehtävänimike: tekninen johtaja

 Puh: 044 713 4522

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Päätösehdotus 

 

Toimintaympäristövaliokunta hyväksyy esitetyt Talasniemen alueen katusuunnitelmat, korjattuna lisätyllä maatalousliittymällä.

 

 

 

 

 

 

Päätös