RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.12.2025/Pykälä 348
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 2408/2025 koskien Sysmän kunnanvaltuuston päätöksestä 2.10.2023 § 53 tehtyjä valituksia
KH 22.12.2025 § 348
114/01.01.04.01/2023
Sysmän kunnanvaltuuston päätös 2.10.2023 §23
Valtuusto on 15.5.2023 (§ 21) asettanut keskuudestaan tilapäisen valiokunnan valmistelemaan kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoen irtisanomista.
Tilapäinen valiokunta on 27.9.2023 päättänyt esittää valtuustolle Kitkiöjoen irtisanomista kunnanjohtajan virasta.
Valtuusto on valituksenalaisella päätöksellään todennut kunnanjohtaja Kitkiöjoen menettäneen valtuuston luottamuksen tilapäisen valiokunnan esittämillä perusteilla ja päättänyt irtisanoa hänet kuntalain 43 §:n nojalla. Valtuusto on päättänyt panna irtisanomispäätöksen heti täytäntöön ja vapauttaa Kitkiöjoen tehtäviensä hoidosta.
Hallinto-oikeus on ratkaissut ja hylännyt päätöksellään 2408/2025 kunnanhallituksen lausuntoja koskevat väitteet.
Hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut:
Hallinto-oikeus ei tutki Junnilan tekemää valitusta, Simolan ja Vuorisen esittämiä rikosoikeudellisia vaatimuksia eikä Kitkiöjoen vaatimusta hyvityksen maksamisesta.
Hallinto-oikeus hylkää Elomaan ja Bruunin valitukset.
Hallinto-oikeus kumoaa kunnanvaltuuston päätöksen Simolan ja Vuorisen sekä Kitkiöjoen valituksista.
Hallinto-oikeus hylkää Sysmän kunnan oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen.
Hallinto-oikeus velvoittaa Sysmän kunnan suorittamaan Kitkiöjoelle
korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 50 000 euroa ja tälle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antopäivästä. Kitkiöjoki on antanut selityksen kunnan lisäselvityksen johdosta ja ilmoittanut oikeudenkäyntikulujensa määräksi 117 326,10 euroa. Vaatimus hylätään enemmälti.
Kunnanhallituksen lausuntoja koskevat väitteet
Hallinto-oikeus on oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 79 §:n mukaan voinut valitusviranomaisena arvioida sille annetun lausunnon merkitystä itsenäisesti olematta sidottu lausunnossa esitettyihin näkökohtiin. Simolan ja Vuorisen sekä Kitkiöjoen selityksissään esittämät esteellisyysväitteet eivät estä lausunnossa esitettyjen seikkojen huomioon ottamista asiaa ratkaistaessa.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Valituksen sisältö
Valituksessa, johon on sisällytettävä valituslupahakemus, on ilmoitettava:
- valittajan nimi ja yhteystiedot mukaan lukien se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite); jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, on valituksessa mainittava myös tämän yhteystiedot
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
- peruste, jolla valituslupaa pyydetään, sekä syyt, joiden vuoksi valitusluvan myöntämiseen on mainittu peruste
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- vaatimusten perustelut
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Jos usea tekee valituksen yhdessä, voidaan joku heistä ilmoittaa yhdyshenkilöksi.
Valmistelija Nimi: Lasse Peltonen
Tehtävänimike: vt. kunnanjohtaja
Puh: 044 713 4504
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus päättää mahdollisista jatkotoimista.
Päätös Jäsen Outi Leppänen ehdotti, että kunnanhallitus päättää hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa hallinto-oikeuden päätökseen 2408/2025 sekä valita oikeudenkäyntiavustaja Aarne Kumlinin hoitamaan asiaa. Kunnanhallitus katsoo, että kunnallisen itsehallinnon osalta hallinto-oikeuden päätöstä voidaan pitää ennakkotapauksena ja siksi on tärkeää saada asiaan korkeimman hallinto-oikeuden päätös. Hallinto-oikeuden päätös tullee jatkossa vaikuttamaan myös johtajasopimusten sisältöön ja siihen, tulevatko kunnanjohtajien virkasuhteet jatkossa yhä enenevässä määrin olemaan määräaikaisia.
Jäsen Jukka Elomaa ehdotti, että kunnanhallitus ei valita asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Jäsen Lilli Karola kannatti Leppäsen ehdotusta.
Jäsen Mikko Sippola kannatti Elomaan ehdotusta.
Jäsen Veikko Kyllönen esitti kannanoton asiaan. (Liite)
Varajäsen Merja Simola kannatti Elomaan ehdotusta.
Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi kannatettua ehdotusta, joten on äänestettävä.
Puheenjohtaja teki äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat Leppäsen ehdotusta, vastaavat JAA ja ne, jotka Elomaan ehdotusta kannattavat ehdotusta, vastaavat EI.
Äänestysesitys hyväksyttiin.
Suoritettiin nimenhuutoäänestys.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 5 JAA-ääntä (Aartolahti, Kantonen, Karola, Lehtosalo-Lönnberg, Leppänen) ja 4 EI-ääntä (Elomaa, Kyllönen, Simola, Sippola).
Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Outi Leppäsen ehdotus on tullut hyväksytyksi ja kunnanhallitus on päättänyt hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Merkitään, että jäsen Marketta Kitkiöjoki poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi perusteena asianosaisuus. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mika Järvinen poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi perusteena läheisen asianosaisuus. Myös hallintojohtaja Tuula Mäkinen poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi perusteena yleislausekejääviys. Tilalla oli varajäsen Merja Simola (Kitkiöjoki).