RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 6
Varallisuuden, rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteiden päivittäminen
KH 12.01.2026 § 10
Sysmän kunnalla on ollut varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteet ja ne on hyväksytty kunnanvaltuustossa 15.6.2015.
Sysmän kunnalle on päivitetty uudet varallisuudenhoidon, rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet.
Valmistelija Nimi: Susanna Leppänen
Tehtävänimike: Talouspäällikkö
Puh: 044 713 4506
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto hyväksyy päivitetyn varallisuuden, rahoitus ja sijoitustoiminnan periaatteet.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Merkitään, että talouspäällikkö Susanna Leppänen esitteli asiaa kokouksessa.
KV 19.01.2026 § 6
491/00.01.01.00/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto hyväksyy päivitetyn varallisuuden, rahoitus ja sijoitustoiminnan periaatteet.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Merkitään, että talouspäällikkö Susanna Leppänen esitteli asiaa kokouksessa.