Dynasty tietopalvelu
Sysmän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Toimintaympäristövaliokunta
Pöytäkirja 21.01.2026/Pykälä 6


Kokousasian teksti

 

Vesi- ja viemäriliittymien palautus ja siirtokelpoisuus

 

TOIMYMPV 21.01.2026 § 6  

17/02.05.00.00/2026  

 

Sysmän kunnassa vesi- ja viemärilaitoksen liittymismaksut ovat olleet sekä siirto- että palautuskelpoisia. Tähän käsittelytapaan siirryttiin 2004. Liittymismaksut kirjataan kunnan taseeseen muuhun pitkäaikaiseen velkaan. Kuluttajalle maksut ovat olleet arvonlisäverottomia.

 

Vesi- ja viemärilaitosten investointitaso on koko maassa korkea ja poistojen taso on nousussa. Monissa Päijät-Hämeen kunnissa on muutettu liittymismaksut pelkästään siirtokelpoisiksi. Tällöin liittymismaksut voidaan kirjata vesi- ja viemärilaitosten tuloslaskelmalle tuloksi, mikä parantaa laitosten tuloksentekokykyä. Pelkästään siirtokelpoisen liittymismaksun päälle lisätään voimassaoleva arvonlisävero.

 

Valmistelija Nimi: Timo Lauri

 Tehtävänimike: tekninen johtaja

 Puh: 044 713 4522

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Päätösehdotus 

 

Toimintaympäristövaliokunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Sysmän kunnassa vesi- ja viemärilaitoksen liittymismaksut ovat vain siirtokelpoisia ja liittymismaksuihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero 1.5.2026 alkaen.

 

 

Päätös 

 

Toimintaympäristövaliokunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.