RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 55
Valtuustoaloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet
KH 09.03.2026 § 55
38/00.01.01.03/2026
Sysmän kunnan hallintosäännön 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
- 16.12.2024 jätettiin valtuustoaloite varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta.
Aloite on käsitelty hyvinvointivaliokunnassa 27.3.2025 § 17. Esitys raukesi kannattamattomana. Hyvinvointivaliokunta edellytti, että lapsiperheiden hyvinvointia tuetaan muilla keinoilla. Aloite on käsitelty loppuun.
- 17.3.2025 jätettiin valtuustoaloite eläkeläisten alennetuista kuntosalimaksuista.
Aloite on käsitelty kunnanhallituksessa 22.1.22025 § 344. Kunnanhallitus päätti, että eläkeläisten kuntosalimaksuja alennetaan seuraavasti: 6 kk:n kuntosalikortti 85 euroa ja 12 kk:n kuntosalikortti 170 euroa. Aloite on käsitelty loppuun.
- 17.3.2025 jätettiin valtuustoaloite päiväkoti- ja kouluruokailun kehittämisestä.
24.9.2025 § 53 hyvinvointivaliokunta on esittänyt kunnanhallitukselle, että koulutoimen ateriapalvelujen toimittaja kilpailutetaan. 24.11.2025 § 313 kunnanhallitus on päättänyt käynnistää ateriapalvelujen kilpailutuksen. Kilpailutuksen valmistelusta ja toteutuksesta vastaa Damico Oy.
- 26.5.2025 jätettiin valtuustoaloite entisen päiväkotirakennuksen purkamisesta leikkipihoja säästäen.
Aloitteessa esitetty leikkipihojen säästäminen oli huomioitu purku-urakan suunnittelussa ja asiakirjojen valmistelussa. Purkutyö toteutettiin urakkaohjelman mukaisesti siten, että alueelle jätettiin leikkivälineet, joiden arvioitiin olevan saatettavissa turvallisiksi asianmukaisin kunnostus- ja turvatoimenpitein. Purkutyö käsitti ainoastaan rakennusten sekä niihin liittyvien rakenteiden purkamisen. Aloite on käsitelty loppuun.
- 26.5.2025 jätettiin valtuustoaloite sysmäläisten lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseksi.
Aloitteessa esitetään, että kunta sitoutuisi maksamaan jokaiselle lapselle yhden sysmäläisen harrasteseuran tai yhdistyksen jäsenmaksun, jolla lapsi saisi jotain ohjattua toimintaa. Kuten aloitteessakin on todettu, niin kunta toteuttaa jo Harrastamisen Suomen mallia, joka tarjoaa maksuttomia harrastuksia koulupäivän yhteydessä. Tällä hetkellä kunnassa on 11 maksutonta harrastamisen Suomen mallin kerhoa.
Harrastusmaksut vaihtelevat suuresti harrastuksesta riippuen. Esitetyn kaltainen tuki asettaisi lapset eriarvoiseen asemaan harrastusvalinnan mukaan. Kaikkien perheiden rahallinen tukeminen ei ole tarkoituksenmukaista, vaan tuki tulee suunnata niille perheille, joilla on siihen todellinen tarve.
Suurimmilla sysmäläisillä urheiluseuroilla (Bandy Boys 88, Sisu ja Voimistelijat) on toimintamallit, joilla voidaan tukea vähävaraisten perheiden harrastusmaksuja ja myös muiden seurojen kanssa voi asiasta neuvotella. Hyvinvointipäällikkö on keskustellut myös Sysmä Itte –säätiön edustajien kanssa sysmäläisten lasten harrastusmahdollisuuksien tukemisesta. Seurat voivat hakea Itte-säätiöltä avustusta, jonka ne kohdistavat lasten ja nuorten harrastusmaksuihin.
Kunta tarjoaa myös kaikille peruskoulun päättäneille alle 20-vuotiaille maksuttomat kuntosali- ja uimahallikäynnit.
Lasten harrastusmenoihin voi hakea myös täydentävää toimeentulotukea, josta päättää hyvinvointialue.
Kunta ei kustanna sysmäläislapsille harrastusseuran tai yhdistyksen jäsenmaksua. Perheillä on mahdollisuus hakea tukea maksuihin eri kanavien kautta. Aloite on käsitelty loppuun.
- 9.6.2025 jätettiin valtuustoaloite Sysmän kunnan toimielinten pöytäkirjojen julkaisun muuttamisesta.
Aloite on käsitelty kunnanhallituksessa 9.2.2026 § 37. Pöytäkirjoja pidetään edelleen nähtävillä yhden vuoden ajan niiden julkaisusta Kuntaliiton suosituksen mukaisesti. Aloite on käsitelty loppuun.
- 18.8.2025 jätettiin valtuustoaloite päiväkoti Sykkeen pihan kattamisesta.
Päiväkoti Sykkeen pihasta on laadittu vuonna 2025 yhdessä päiväkodin henkilökunnan kanssa pihasuunnitelma alueen viihtyvyyden parantamiseksi. Suunnitelmassa on esitetty vaihtoehto piha-alueelle toteutettavasta aurinko- ja sadesuojasta. Suunnitelman jatkototeutus tapahtuu päiväkodin ja koulun käytettävissä olevien resurssien puitteissa.
- 15.9.2025 jätettiin valtuustoaloite kannettavien tietokoneiden hankkimisesta luottamushenkilöille.
Aloitteen johdosta on syksyllä 2025 tehty kunnanhallituksen tekemän linjauksen mukaisesti kysely luottamushenkilöille. Kyselyn tulosten perusteella niille luottamushenkilöille, jotka haluavat vaihtaa laitteensa, hankitaan kannettavat tietokoneet vuoden 2026 aikana. Osalle luottamushenkilöistä laitteiden vaihto on tehty jo vuoden 2025 puolella. Aloite on käsitelty loppuun.
- 17.11.2025 jätettiin valtuustoaloite Sysmän kunnan liikuntapalveluiden maksuttomuudesta kutsuntaikäisille sysmäläisille.
Aloite on käsitelty kunnanhallituksessa 22.1.22025 § 345.
Se ei aiheuta toimenpiteitä, koska Sysmän kunta tarjoaa jo nyt maksuttomat uimahalli- ja kuntosalikäynnit kutsuntaikäisille nuorille. Jos kysyntää ilmenee, kutsuntaikäisille voidaan tarjota myös Päijänne Areenan maksuton vuoro. Aloite on käsitelty loppuun.
- 17.11.2025 jätettiin valtuustoaloite vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisen selvittämiseksi.
Aloitetta käsiteltiin kunnanhallituksen kokouksessa 24.11.2025 § 319, jossa aloite annettiin teknisen johtajan valmisteltavaksi.
Aloitteen johdosta tekninen toimi on käynnistänyt yhtiöittämisselvityksen hankinnan. Selvitystyö kilpailutettiin ja tarjouspyyntö lähetettiin kolmelle konsulttitoimistolle. Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti kaksi toimijaa.
Työn toteuttajaksi valittiin halvimman tarjouksen jättänyt Sweco Finland Oy. Selvitystyön kokonaispalkkio on 11 880 euroa (alv 0 %).
Selvitystyö on aloitettu helmikuussa 2026 lähtötietojen keräämisellä. Työn on tarkoitus valmistua toukokuun 2026 loppuun mennessä.
- 15.12.2025 jätettiin valtuustoaloite kumppanuuspöytien käyttöönotosta Sysmässä vuonna 2026
Aloite tukee kunnan tavoitteita osallisuuden ja yhteistyön vahvistamisessa, ja malli soveltuu lähtökohtaisesti Sysmään.
Kunta katsoo, että kumppanuuspöytämalli tarjoaa rakenteen, jonka kautta kunta, yhdistykset, järjestöt, yritykset ja asukkaat voivat osallistua palvelujen ja elinvoiman kehittämiseen tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Mahdollista käyttöönottoa valmistellaan osana kuntastrategiatyötä siten, että se kytkeytyy strategian tavoitteisiin ja mitoitetaan kunnan resursseihin sopivaksi.
Valmistelija Nimi: Tuula Mäkinen
Tehtävänimike: hallintojohtaja
Puh: 044 713 4505
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus merkitsee valtuustoaloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet tietoonsa saatetuksi sekä esittää niitä edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.