RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.02.2026/Pykälä 34
Yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin rekrytointi
KH 09.02.2026 § 34
62/01.01.01.01/2026
Yhtenäiskoulun ja Lukion rehtori on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.5.2026 alkaen.
Kunnanhallitus päättää Yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin viran täyttämisestä ja hakuprosessista, hallintosääntö § 33. Kunnanhallitus kävi rehtorin ilmoituksen perusteella tulevasta hakuprosessista keskustelun 26.1.2026 kokouksessaan.
Yhtenäiskoulun ja lukion rehtori johtaa sivistystoimen toimialaa. Vastaa toimialansa toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kunnanhallituksen, kunnanjohtajan ja toimialansa valiokunnnan alaisuudessa. Yhtenäiskoulun ja lukion rehtori toimii kunnanjohtajan suorassa alaisuudessa ja kuuluu kunnan ohjausryhmään.
Virkaan on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista säädetyn asetuksen (986/98) mukainen peruskoulun tai lukion opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajana, suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Hakijalle luetaan eduksi aiempi johtamiskokemus, kokemus koulun kehittämisestä, hallinnosta, oppilashuollosta sekä erilaisista hallinnon ohjelmista. Lisäksi arvostetaan hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta, organisointikykyä sekä hankeosaamista.
Rekrytoinnin haastatteluryhmään nimetään päättäjistä valtuuston, kunnanhallituksen ja hyvinvointivaliokunnan puheenjohtajat sekä virkahenkilöistä kunnanjohtaja sekä opettajien edustaja. Lisäksi haastatteluryhmä täydentyy rekrytointikonsultilla. Hakijoille tehdään tarvittaessa soveltuvuusarvio.
Virka pyritään täyttämään 1.8.2026 alkaen / sopimuksen mukaan.
Valinnasta päättää kunnanhallitus.
Valmistelija Nimi: Lasse Peltonen
Tehtävänimike: vt. kunnanjohtaja
Puh: 044 713 4504
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus päättää käynnistää välittömästi Yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin rekrytoinnin perusteluosassa esitetyllä tavalla.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.