RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Toimintaympäristövaliokunta
Pöytäkirja 03.02.2026/Pykälä 13
Teatteritalon esteettömyysratkaisujen toteutus
TOIMYMPV 03.02.2026 § 13
32/02.08.00/2026
Esteettömyysratkaisut kohdistuvat vanhaan rakennukseen, jossa
purku- ja muutostöiden yhteydessä on ilmennyt rakenteellisia ja
teknisiä seikkoja, joiden vuoksi toteutusta on jouduttu
tarkentamaan ja täydentämään työn edetessä. Rakennus Allu Oy on toteuttanut esteettömyysratkaisuihin liittyvät purkutyöt sekä niihin liittyvät rakennustyöt.
Rakennus Allu Oy:lle on työn aikana muodostunut
kohdekohtainen ja yksityiskohtainen kokonaiskuva rakennuksen rakenteista, purkuvaiheessa tehdyistä havainnoista sekä niiden vaikutuksista esteettömyysratkaisujen toteutukseen. Työn jatkaminen samalla urakoitsijalla on siten välttämätöntä kokonaisuuden hallituksi ja teknisesti tarkoituksenmukaiseksi loppuunsaattamiseksi. Urakoitsijan vaihtaminen tässä vaiheessa aiheuttaisi merkittäviä riskejä toteutuksen onnistumiselle, aikataululle ja kustannusten hallinnalle sekä edellyttäisi uuden toimijan perehdyttämistä kohteen erityispiirteisiin ja jo toteutettuihin työvaiheisiin.
Kohteessa esiintyvien rakenteellisten ja teknisten tarkennustarpeiden vuoksi työt on ollut perusteltua tilata tuntitöinä, jotta toteutusta voidaan ohjata joustavasti ja tarvittavat ratkaisut tehdä työn edetessä. Työt esitetään myös saatettavaksi loppuun tuntitöinä, ja ne laskutetaan hyväksyttyjen tuntiraporttien perusteella.
Hankinta täyttää suorahankinnan edellytykset Sysmän kunnan hankintaohjeen sekä hankintalain 40 ja 41 §:n mukaisesti, koska kyseessä on välttämätön lisätyö käynnissä olevaan kokonaisuuteen ja hankinnan toteuttaminen edellyttää nykyisen urakoitsijan kohdekohtaista osaamista. Kilpailuttaminen olisi tässä tilanteessa epätarkoituksenmukaista eikä palvelisi hankinnan kokonaistaloudellista etua.
Töiden alkaessa rakennusteknisten töiden arvoksi arvioitiin alle 20 000 euroa (hankintaohje 5.3). Kustannusarvio on tarkentunut hankkeen edetessä, koska purkuvaiheessa esiin tulleet rakenteelliset ja tekniset tarkennustarpeet ovat lisänneet työmäärää, ja lisäksi hankkeessa on edellytetty tiivistä ohjaus- ja hyväksyntämenettelyä Museoviraston kanssa.
Nykyarvion mukaan rakennustöiden lopullinen työkustannus on 38 856 euroa. Kustannukset kohdennetaan Teatteritalon esteettömyyshankkeelle talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa.
Valmistelija Nimi: Ebba Blomqvist
Tehtävänimike: tekninen asiantuntija
Puh: 044 713 4
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Päätösehdotus
Toimintaympäristövaliokunta päättää, että Teatteritalon esteettömyysratkaisuihin liittyvät rakennustyöt saatetaan loppuun Rakennus Allu Oy:n toimesta suorahankintana ja toteutetaan tuntitöinä siten, että työt laskutetaan hyväksyttyjen tuntiraporttien perusteella.
Valiokunta merkitsee tiedoksi, että töiden kustannusarvio on tarkentunut hankkeen edetessä ja on nykyarvion mukaan 38 856 euroa, ja että kustannukset katetaan Teatteritalon esteettömyyshankkeelle talousarviossa varatuilla määrärahoilla.
Päätös
Toimintaympäristövaliokunta hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.