RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 14
Vesi- ja viemäriliittymien palautus ja siirtokelpoisuus
TOIMYMPV 21.01.2026 § 6
Sysmän kunnassa vesi- ja viemärilaitoksen liittymismaksut ovat olleet sekä siirto- että palautuskelpoisia. Tähän käsittelytapaan siirryttiin 2004. Liittymismaksut kirjataan kunnan taseeseen muuhun pitkäaikaiseen velkaan. Kuluttajalle maksut ovat olleet arvonlisäverottomia.
Vesi- ja viemärilaitosten investointitaso on koko maassa korkea ja poistojen taso on nousussa. Monissa Päijät-Hämeen kunnissa on muutettu liittymismaksut pelkästään siirtokelpoisiksi. Tällöin liittymismaksut voidaan kirjata vesi- ja viemärilaitosten tuloslaskelmalle tuloksi, mikä parantaa laitosten tuloksentekokykyä. Pelkästään siirtokelpoisen liittymismaksun päälle lisätään voimassaoleva arvonlisävero.
Valmistelija Nimi: Timo Lauri
Tehtävänimike: tekninen johtaja
Puh: 044 713 4522
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Päätösehdotus Toimintaympäristövaliokunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Sysmän kunnassa vesi- ja viemärilaitoksen liittymismaksut ovat vain siirtokelpoisia ja liittymismaksuihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero 1.5.2026 alkaen.
Päätös Toimintaympäristövaliokunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
KH 09.02.2026 § 36
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Sysmän kunnassa vesi- ja viemärilaitoksen liittymismaksut ovat vain siirtokelpoisia ja liittymismaksuihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero 1.5.2026 alkaen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Merkitään, että tekninen johtaja Timo Lauri esitteli asiaa kokouksessa.
KV 16.03.2026 § 14
17/02.05.00.00/2026
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Sysmän kunnassa vesi- ja viemärilaitoksen liittymismaksut ovat vain siirtokelpoisia ja liittymismaksuihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero 1.5.2026 alkaen.
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.