RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 20
Lisätalousarvio vuodelle 2026
KH 13.04.2026 § 88
Sysmän kunnassa on nähty hyväksi tarjota työpaikkoja kesätyöntekijöille sekä hallinnon harjoittelijoille. Kesällä 2025 kunnassa oli ensimmäistä kertaa hallinnon harjoittelija. Kesällä 2026 harjoittelijoita on tulossa kuntaan 2 kappaletta touko-elokuun väliselle ajalle. Harjoittelijat saavat tukea yliopistolta 1800 €/hlö. Hallinnon harjoittelijoiden palkkakustannusta ei ole huomioitu vuoden 2026 talousarviossa. Varaudutaan hallinnon harjoittelijoiden palkkaamiseen 14 000 € määrärahalla. Harjoittelijat työskentelevät monipuolisesti kunnassa eri tehtävissä ja auttavat myös tapahtumien järjestelyissä.
Kirjastolle on tulossa kesätyöntekijä kahdeksi kuukaudeksi hoitamaan kirjaston tarroitusprojektia sekä auttamaan kesälomien tuurauksessa. Kirjaston talousarviossa ei ole varauduttu kesätyöntekijän palkkakustannuksiin. Varaudutaan kirjaston kesätyöntekijän palkkaamiseen 4 300 € määrärahalla.
Valmistelija Nimi: Susanna Leppänen
Tehtävänimike: Talouspäällikkö
Puh: 044 713 4506
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy lisätalousarvion vuodelle 2026.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
KV 20.04.2026 § 20
280/02.02.00/2025
Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy lisätalousarvion vuodelle 2026.
Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.