Dynasty tietopalvelu
Sysmän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 22


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Jukka Elomaan puheenvuoro, kv 20.4.2026 § 22
(pdf 18.19 kb)

Kokousasian teksti

 

Urakoitsijan valinta, Talasniemen katujen ja vesi- ja viemäriverkoston rakentaminen

 

KH 13.04.2026 § 92 

 

Sysmän kunta toteuttaa Talasniemen alueen kunnallistekniikan rakentamisen tarjouspyyntöasiakirjojen ja rakentamissuunnitelmien mukaisessa laajuudessa. Hanke käsittää katujen sekä vesi- ja viemäriverkoston rakentamisen sekä niihin liittyvien viherrakenteiden ja valaistuksen toteuttamisen. Lisäksi hankintaan sisältyy sähkö- ja tele-/dataverkkojen putkitusten ja kaapelointien rakentamista. Olemassa olevan verkoston siirtoja koskevat ratkaisut käsitellään erikseen.

 

Urakka on kilpailutettu Cloudia-tarjouspalvelussa (Hilma) 19.2.–18.3.2026 klo 12.00 välisenä aikana. Määräaikaan mennessä saatiin viisi tarjousta: Erkkiheikkilä Oy, Infrastar Oy, InfRocks Oy, Oteran Oy ja Poppari Oy.

 

Infrastar Oy:n tarjous hylättiin, koska tarjouspyynnössä asetettu vähintään 2 miljoonan euron liikevaihtovaatimus ei täyttynyt tarjoajan osalta yhdeltä tarkasteluvuodelta.

 

Tarjousten vertailun perusteella edullisimman tarjouksen jätti Poppari Oy. Tarjouksen vertailuhinta on 1 564 928,30 euroa (alv 0 %) ja pääsuoritusvelvollisuuden mukainen urakkahinta ilman optioita 1 064 064 euroa (alv 0 %). Tarjoukseen sisältyvät optiohinnat ovat: asfaltoinnit ja kiveykset 176 700 euroa (alv 0 %) sekä kunnalle tehtävät putkitukset 7 000 euroa (alv 0 %).

 

Vuoden 2026 talousarviossa on varattu Talasniemen alueen kunnallistekniikan rakentamiseen 1 200 000 euroa.

 

Tekninen toimi on käynyt 23.3.2026 selonottoneuvottelun Poppari Oy:n kanssa.

 

Toimintaympäristövaliokunta on kokouksessaan 22.10.2025 (§ 77) hyväksynyt Talasniemen katusuunnitelmat. Lisäksi valiokunta on kokouksessaan 3.2.2026 (§ 16) päättänyt suunnittelun ja rakennuttamistehtävien jatkamisesta sekä alueen rakentamisen toteuttamisesta ja linjannut, että urakoitsijan valinta tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi.

 

Valmistelija Nimi: Timo Lauri

 Tehtävänimike: tekninen johtaja

 Puh: 044 713 4522

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

Kunnanhallitus päättää valita Talasniemen katujen ja vesi- ja viemäriverkoston rakentamisen urakoitsijaksi Poppari Oy:n tarjouksen mukaisesti siten, että urakkahinta on 1 064 064 euroa (alv 0 %).

Kunnanhallitus valtuuttaa teknisen johtajan päättämään kunnalle tehtävien putkitusten option käyttöönotosta.

Tekninen toimi pyytää asfaltoinneista erikseen hinnan Päijät-Hämeen kuntien yhteiseltä puitesopimusurakoitsijalta, ja kunnanhallitus valtuuttaa teknisen johtajan päättämään asfaltointitöiden suorittajan.

 

Päätös 

 

Jäsen Jukka Elomaa ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun. (Liite)

Jäsen Marketta Kitkiöjoki kannatti Elomaan ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun, joten on äänestettävä.                 

Puheenjohtaja teki äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat käsittelyn jatkamista, vastaavat JAA ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista valmisteluun, vastaavat EI.                    

Suoritettiin nimenhuutoäänestys.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 JAA-ääntä (Aartolahti, Kantonen, Karola, Kyllönen, Lehtosalo-Lönnberg, Leppänen. Mäentalo ) ja 2 EI-ääntä (Elomaa, Kitkiöjoki).

Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan.

Äänestyksen jälkeen vt. kunnanjohtaja Lasse Peltonen teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää valita Talasniemen katujen ja vesi- ja viemäriverkoston rakentamisen urakoitsijaksi Poppari Oy:n tarjouksen mukaisesti siten, että urakkahinta on 1 064 064 euroa (alv 0 %).

Kunnanhallitus valtuuttaa teknisen johtajan päättämään kunnalle tehtävien putkitusten option käyttöönotosta.

Tekninen toimi pyytää asfaltoinneista erikseen hinnan Päijät-Hämeen kuntien yhteiseltä puitesopimusurakoitsijalta, ja kunnanhallitus valtuuttaa teknisen johtajan päättämään asfaltointitöiden suorittajan.

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy 1,2 milj. euron lisämäärärahan Talasniemen kunnallistekniikan rakentamiseen.

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen.

Merkitään, että tekninen johtaja Timo Lauri esitteli asiaa kokouksessa.

 

KV 20.04.2026 § 22  

143/02.08.00/2026  

 

 

Päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy 1,2 milj. euron lisämäärärahan Talasniemen kunnallistekniikan rakentamiseen.

 

Päätös 

 

Valtuutettu Jukka Elomaa piti puheenvuoron, jonka vaati liitettäväksi pöytäkirjaan. (Liite)

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.