RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Toimintaympäristövaliokunta
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 40
Vuoden 2026 asfaltoitavien kohteiden valinta
TOIMYMPV 16.04.2026 § 40
139/02.08.00/2026
Sysmän kunta on mukana kahdeksan muun ympäryskunnan kanssa asfaltointien yhteisurakassa. Urakoitsijana toimii puitesopimusurakoitsija Asfalttikallio Oy. Tehtävät työt toteutetaan puitesopimuksessa sovituin yksikköhinnoin.
Tekninen toimi on valmistellut asfaltoitavat kohteet vuodelle 2026. Ohrasaarentie sekä Ohrasaarentien pyörätie asfaltoidaan. Lisäksi jätevedenpuhdistamon piha-alue asfaltoidaan noin 600 m²:n alueelta. Satama-alueella Ohrasaarentien päässä asfaltoidaan tie sillalle sekä veneluiskan ja sataman laiturialue.
Asfaltoinneille on esitetty investoinneissa määräraha 100 000 euroa. Asfaltoinnit toteutetaan kesän 2026 aikana.
Valmistelija Nimi: Timo Lauri
Tehtävänimike: tekninen johtaja
Puh: 044 713 4522
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Päätösehdotus
Toimintaympäristövaliokunta hyväksyy asfaltoitavat kohteet vuodelle 2026 ja päättää tilata asfaltoinnit Asfalttikallio Oy:ltä Ohrasaarentielle ja Ohrasaarentien pyörätielle, jätevedenpuhdistamon piha-alueelle sekä satama-alueelle Ohrasaarentien päähän (tie sillalle, veneluiskan ja laiturialueen osalta). Urakan kokonaiskustannus määräytyy toteutuneiden neliöiden sekä indeksin perusteella puitesopimuksen mukaisesti.
Päätös
Keskustelun päätteeksi esittelijä teki muutetun päätösehdotuksen.
Toimintaympäristövaliokunta hyväksyy asfaltoitavat kohteet vuodelle 2026 ja päättää tilata asfaltoinnit Asfalttikallio Oy:ltä Ohrasaarentielle ja Ohrasaarentien pyörätielle, jätevedenpuhdistamon piha-alueelle sekä satama-alueelle Ohrasaarentien päähän (tie sillalle, veneluiskan ja laiturialueen osalta). Urakan kokonaiskustannus määräytyy toteutuneiden neliöiden sekä indeksin perusteella puitesopimuksen mukaisesti.
Toimintaympäristövaliokunta esittää 100 000 euron lisätalousarviota kunnanhallitukselle, ja eteenpäin valtuustolle hyväksyttäväksi asfaltointien toteutukseen.
Toimintaympäristövaliokunta hyväksyi yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen.