Dynasty tietopalvelu
Sysmän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 109


Kokousasian teksti

 

Kunnan edustajan nimeäminen kutsuntalautakuntaan vuodelle 2026

 

KH 27.04.2026 § 109  

84/00.00.01.06/2026  

 

 Vuonna 2008 syntyneiden asevelvollisten kutsunnat toimitetaan vuonna 2026 Hämeen aluetoimiston alueella oheisen kutsuntakuulutuksen mukaisesti.

 

 Asevelvollisuuslaki määrää, että kutsuntalautakuntaan kuuluu sotilasjäsenten lisäksi yksi jäsen kunnasta/kaupungista, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Kuntia pyydetään nimeämään Asevelvollisuuslain 22 §:ssä mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varamiehiä (vähintään kaksi varsinaista edustajaa kohti) kutsuntalautakuntaan. Lautakunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan.

 

 Kunnan edustajaa valittaessa pyydetään huomioimaan, että edustajalla olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä.

 

 Hämeen aluetoimisto toivoo, että lautakunnassa toimivan edustajan lisäksi kutsuntatilaisuuteen osallistuisi edustaja myös kunnan johdosta (kunnanjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, hallituksen puheenjohtaja).

 

Kunnan edustajista ja heidän varamiehistään pyydetään ilmoittamaan tiedot 31.5.2026 mennessä Hämeen aluetoimistoon.

 

Valmistelija Nimi: Tuula Mäkinen

 Tehtävänimike: hallintojohtaja

 Puh: 044 713 4505

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajan sekä kaksi varaedustajaa kutsuntalautakuntaan.

 

Päätös 

 

Kunnanhallitus nimesi kutsuntalautakuntaan edustajaksi Timo Aromaan ja hänen varaedustajikseen Mikko Sippolan ja Vesa Kantosen.