RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 119
Sysmän kunnan vuoden 2025 henkilöstöraportti
KH 11.05.2026 § 119
173/01.00.02/2026
Sysmän kunnassa henkilöstötilinpäätöksiä/henkilöstöraportteja on koottu vuodesta 2005 alkaen. Henkilöstöraportti 2025 on laadittu soveltuvin osin Kunnallisen työmarkkinalaitoksen henkilöstöraporttisuosituksen (2004) mukaisin tunnusluvuin ja sisältörakentein. Asiakirja on raportti henkilöstön nykytilasta sisältäen mahdollisuuksien mukaan vertailutietoa edellisvuodelta.
Tiedot on kerätty pääosin kunnan palkkahallinnon tietojärjestelmästä. Tietolähteenä on käytetty myös Kuntien eläkevakuutuksen tietoja, osin myös muita tietolähteitä.
Raportissa tiedot esitetään koko kunnan tasolla, toimialoittain tai ammattiluokittain. Keskeiset tunnusluvut esitetään mahdollisuuksien mukaan erikseen miehistä ja naisista tasa-arvolainsäädännön mukaisesti.
Henkilöstöraportti on laadittu Sysmän kunnassa yhteistoimintamenettelyn mukaisesti. Raportti on käsitelty henkilöstötoimikunnassa 29.4.2026.
Valmistelija Nimi: Tuula Mäkinen
Tehtävänimike: hallintojohtaja
Puh: 044 713 4505
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Sysmän kunnan vuoden 2025 henkilöstöraportin ja antaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.