Dynasty tietopalvelu
Sysmän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 122


Kokousasian teksti

 

Ehdotus palautuneen Leader-kuntarahan käytöstä

 

KH 11.05.2026 § 122  

172/00.04.01/2026  

 

Päijänne-Leader ry on toiminta-alueensa kuntien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti laskuttanut kunnilta osuutta Leader-rahoituksen vastinrahaksi. MMM:n myöntämä hankerahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 ja siirtymäkaudella 2021-2022 oli yhteensä 7 332 298 €, josta laskutetun kuntarahan osuus oli 1 552 838 €. Joidenkin hankkeiden vajaan toteutumisen takia kuntarahoitusta jäi käyttämättä tai palautui yhteensä 209 005 €.

 

Päijänne-Leader ry esittää alueensa kunnille, että ohjelmakausilta 2014-2022 palatunut/käyttämättä jäänyt kuntien rahoitusosuus tultaisiin käyttämään ohjelmakauden 2007-2013 palautuneen kuntarahan tapaan seuraavasti:

 

  1.      Paikallistoimijoiden vierailutuki 10 000 €. Käytetään 10 000 euroa yhteiseen paikallistoimijoiden vierailutukeen, jota ei kohdenneta kuntakohtaisesti, ns. kyläilyraha. Tukea voidaan myöntää 300 euroa hyväksyttyä toimenpidettä kohden esimerkiksi matkakuluihin vertaisoppimis-, tutustumis- ja yhteistyökäynteihin. Varat mahdollistaisivat noin 33 toimenpiteen rahoittamisen.
  2.      Loppusumma 199 005 € jaetaan kuntien maksuosuuksien suhteessa Nuoriso- ja Yhteisö-Leader-toimintaan. Kunkin kunnan osuus kohdistetaan paikallisiin pieniin enintään 500 €/hanke toimenpiteisiin kunnan maksuosuuden suhteessa.

 

Paikallistoimijoiden vierailutuki vahvistaa alueen toimijoiden välistä vuorovaikutusta, yhteistyötä ja vertaisoppimista. Tuen avulla alueen yhdistykset ja muut aktiiviset toimivat voivat käydä tutustumassa toisten alueiden, yhteisöjen ja toimijoiden ratkaisuihin sekä tuoda hyviä käytäntöjä omaan toimintaansa. Pienellä tuella voidaan aktivoida useita paikallisia toimijoita ja synnyttää uusia avauksia alueen kehittämiseen.

 

Nuoriso-Leader on nuorten omien projektien rahoitusväline, jonka tavoitteena on tehdä Leader- ja hanketoimintaa tutuksi alueen nuorille. Tavoitteena on myös kannustaa nuoria käynnistämään uutta, omaehtoista vapaa-ajan toimintaa.

 

Yhteisö-Leader tuki on tarkoitettu käytettäväksi pienempien hankintojen kustannusten tueksi. Hankkeiden teema on vapaa. Se voi liittyä esimerkiksi perinteen ja historian elvyttämiseen, tapahtumien ja retkien järjestämiseen.

 

Sysmän kunnan kuntaraha Leader-toimintaan 2014-2022 oli 212 569 €. Osuus palautettavasta kuntarahasta on 27 861 €, josta Nuoriso-Leader (60 %) 16 716 € ja Yhteisö-Leader (40 %) 11 144 €.

 

Kunnilta pyydetään näkemystä ehdotukseen 30.6.2026 mennessä.

 

Valmistelija Nimi: Tuula Mäkinen

 Tehtävänimike: hallintojohtaja

 Puh: 044 713 4505

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

Kunnanhallitus hyväksyy palautuneen Leader-kuntarahan käytön edellä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös 

 

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.