Dynasty tietopalvelu
Sysmän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 63


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Äänestyslista 26.10.2026 § 63
(pdf 87.73 kb)

Kokousasian teksti

 

Kunnanjohtajan virkajärjestelyt

 

KH 26.10.2026 § 266 

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut 12.2.2026 (315/2026) Sysmän kunnanvaltuuston päätöksen kunnanjohtajan vaalista (tasa-arvolaki – sukupuoleen perustuva syrjintä).

 

Korkein hallinto-oikeus ei ole myöntänyt valituslupaa kunnalliseen virkasuhteeseen ottamista koskevaan valituslupahakemukseen 30.9.2026 (2607/2026), jolloin hallinto-oikeuden ratkaisu on jäänyt laivoimaiseksi.

 

Vt. kunnanjohtajan virkasuhde päättyi 30.9.2026 KHO:n ratkaisuun.

 

Kunnassa ei ole tällä hetkellä kunnanjohtajaa, joten kunnanjohtajan virka tulee laittaa auki ja valita vt. kunnanjohtaja hoitamaan avoinna olevaan virkaan liittyviä tehtäviä siihen saakka kunnes kunnanjohtajan virka voidaan vakituisesti täyttää.

 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4.3 §:n perusteella virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi.

 

Hallintosäännön 14 §:n perusteella valtuusto voi, milloin virka on avoinna tai poissaolo kestää kahta kuukautta pidemmän ajan, ottaa kunnanjohtajan virkaan väliaikaisen hoitajan.

 

Kunnanhallitus käsitteli vt. kunnanjohtajan valintaa 12.10.2026 § 246 ja päätti esittää vt. kunnanjohtajaksi Tuula Mäkistä. Kunnanhallituksen päätös syntyi kuitenkin virheellisessä järjestyksessä, koska asian käsittelyyn ja päätöksentekoon osallistui esteellinen henkilö.

 

Valmistelija Nimi: Susanna Leppänen

 Tehtävänimike: talouspäällikkö

 Puh: 044 713 4506

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se valitsee kunnanjohtajan avoimen viran hoitajan 10.11.2026 alkaen enintään siihen saakka, kunnes kunnanjohtajan virka täytetään vakituisesti.

Kokonaispalkka on 8 465,16 euroa kuukaudessa.

Pykälä hyväksytään ja tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös 

 

Jäsen Jukka Elomaa palasi puheenvuorossaan pykälässä 254 esittämäänsä kannanottoon, ettei asiaa voida käsitellä.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 16.11-16.15.

Tauon jälkeen jäsen Jukka Elomaa ehdotti, ettei asiaa käsitellä ja kunnanhallitus ei tee esitystä. Elomaan mukaan menettely on laiton, koska asia on jo kunnanvaltuuston käsittelyssä.

Jäsenet Marketta Kitkiöjoki ja Mikko Sippola kannattivat Elomaan ehdotusta.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 16.22-16.27.

Tauon jälkeen puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu vastaehdotus, joten on äänestettävä. 

Puheenjohtaja teki äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, vastaavat JAA ja ne, jotka kannattavat Elomaan ehdotusta, vastaavat EI.                     

Äänestysesitys hyväksyttiin.      

Suoritettiin nimenhuutoäänestys.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 JAA-ääntä (Aartolahti, Kantonen, Karola, Kyllönen, Leppänen, Onninen) ja 3 EI-ääntä (Elomaa, Kitkiöjoki, Sippola).

Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan.

Jäsen Outi Leppänen ehdotti, että kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se valitsee kunnanjohtajan avoimen viran hoitajaksi Lasse Peltosen.

Jäsen Jouko Aartolahti ja varajäsen Eeva Onninen kannattivat Leppäsen ehdotusta.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ehdottaa valtuustolle, että se valitsee kunnanjohtajan avoimen viran hoitajaksi Lasse Peltosen 10.11.2026 alkaen enintään siihen saakka, kunnes kunnanjohtajan virka täytetään vakituisesti.

Kokonaispalkka on 8 465,16 euroa kuukaudessa.

Merkitään, että jäsenet Jukka Elomaa ja Marketta Kitkiöjoki jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

Merkitään, että hallintojohtaja Tuula Mäkinen poistui esteellisenä kokouksesta perusteena asianosaisuus. Hallintojohtajan ollessa esteellinen esittelijänä tämän pykälän ajan toimi talouspäällikkö Susanna Leppänen.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

 

KV 26.10.2026 § 63  

336/01.01.01.01/2026  

 

Kunnanhallitus valmisteli tätä asiaa kunnanvaltuustolle 26.10.2026 klo 16 alkaneessa kokouksessaan. Asia lisättiin kunnanvaltuuston esityslistalle kunnanvaltuuston kokouksen 26.10.2026 kohdassa ”Esityslistan hyväksyminen”.

 

Kunnanhallituksesta kunnanvaltuustoon jatkokäsittelyyn siirretty pykälä jaettiin valtuutetuille sähköpostilla kokouksessa asian käsittelyn aikana. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja luki kokouksessa valtuutetuille kunnanhallituksen antaman päätösehdotuksen. Päätösehdotus lisättiin pöytäkirjaan.

 

Päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se valitsee kunnanjohtajan avoimen viran hoitajaksi Lasse Peltosen 10.11.2026 alkaen enintään siihen saakka, kunnes kunnanjohtajan virka täytetään vakituisesti.

Kokonaispalkka on 8 465,16 euroa kuukaudessa

 

Päätös 

 

Valtuutettu Jukka Elomaa ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun, koska asia käsiteltiin kunnanhallituksessa siten, että asia oli edelleen valtuuston pöydällä. Tämä menettely ei ole sallittu.

Valtuutettu Marketta Kitkiöjoki kannatti Elomaan ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että on ehdotettu asian valmisteluun palauttamista, joten on äänestettävä.

Puheenjohtaja teki äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat käsittelyn jatkamista, vastaavat JAA ja ne, jotka kannattavat asian valmisteluun palauttamista, vastaavat EI.                     

Äänestysesitys hyväksyttiin.      

Suoritettiin nimenhuutoäänestys.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 15 JAA-ääntä ja 6 EI-ääntä. Äänestyslista liitteenä.

Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan ja keskustelu asiasta jatkuu.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.