RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2022 tilinpäätöksen käsitteleminen ja vastuuvapauden myöntäminen
TARKAST 16.05.2023 § 88
42/00.03.00/2023
Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuuston käsittelyyn hyväksymänsä vuoden 2022 arviointikertomuksen valtuuston tilikaudelle asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Valtuuston käsittelyyn lähetetään myös kunnanvaltuustolle osoitettu tilintarkastuskertomus vuodelta 2022.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta ehdottaa valtuustolle, että se
1. merkitsee Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tietoonsa saatetuksi,
2. merkitsee tilintarkastuskertomuksen tietoonsa saatetuksi
ja
3. hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen ja päättää myöntää vastuuvapauden toimielimen jäsenille ja muille tilivelvollisille tilikaudelta 2022.
Päätös 1. Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
2. Tarkastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Tilintarkastuskertomus on liitteenä (liite 2).
3. Tarkastuslautakunta päätti jättää asian pöydälle ja pyytää selvitystä Sari Koittolalta ja lausuntoa kunnanhallitukselta tilitarkastuskertomukseen liittyvän muistutuksen johdosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |