RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä sekä kuntamallin mukaisesta asuttamisesta
KH 22.05.2023 § 142
227/00.04.02/2023
Kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010, jäljempänä kotoutumislaki) 41 §:n mukaan kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä.
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ja Sysmän kunta sopivat kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta liitteenä olevan sopimuksen mukaisesti.
Kunnalla olisi mahdollisuus hakea korvauksia alle vuoden maassa olleiden tilapäistä suojelua saavien aiheutuvista asumis-, ohjaus- ja neuvontakuluista. Kunnan tulee laatia sopimus vastaanottokeskuksen kanssa, mikäli vastaanottokeskus hyväksyy tarjolla olevat asunnot ja palvelut asianmukaisiksi.
Valmistelija Nimi: Janne Rinne
Tehtävänimike: työllisyyskoordinaattori
Puh: 044 713 4544
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä liitteen 3 mukaisesti.
Kunnanhallitus valtuuttaa työllisyyskoordinaattori Janne Rinteen tekemään sopimuksen kuntamallin mukaisesta tilapäistä suojelua saavien asuttamisesta.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Merkitään, että työllisyyskoordinaattori Janne Rinne esitteli asiaa kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |