RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 157
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston valitseminen toimikaudeksi 1.8.2021-31.5.2025
KH 28.06.2021 § 171
Kuntalain 94 §:n mukaan kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja, ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu.
Hallintosäännön 75 §:n mukaan puheenjohtajisto valitaan kahdeksi vuodeksi.
Valtuustossa on kaksi varapuheenjohtajaa.
Valmistelija/lisätietoja
Nimi: Tuula Mäkinen
Tehtävänimike: hallintojohtaja
Puh: 044 7134 505
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto valitsee kahdeksi vuodeksi puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
KV 09.08.2021 § 36
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto valitsee kahdeksi vuodeksi puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.
Päätös Valtuusto valitsi yksimielisesti kahdeksi vuodeksi valtuuston puheenjohtajaksi Veikko Kotolahden, I varapuheenjohtajaksi Timo Seppäsen ja II varapuheenjohtajaksi Anuliisa Lahtisen.
KH 12.06.2023 § 157
86/00.00.01.01/2021
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto valitsee kahdeksi vuodeksi puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |