RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 260
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuloveroprosentin määrääminen
KH 09.10.2023 § 260
332/02.03.01.00/2023
Kuntalain 410/2015 111 §:n mukaan viimeistään talousarvion hy-väksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tulovero-prosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perus-teista.
Vuonna 2023 tuloveroprosentti on ollut 6,36. Vuonna 2024 tuloveroprosentti määrätään 0,10 %-yksikön tarkkuudella.
Valmistelija Nimi: Susanna Leppänen
Tehtävänimike: Talouspäällikkö
Puh: 044 713 4506
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto vahvistaa Sysmän kunnan varainhoitovuoden 2024 tuloveroprosentiksi 6,40.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Merkitään, että Susanna Leppänen esitteli asiaa kokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |