RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 281
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajan nimeäminen vesihuollon yhteistyön kehittämistä koskevaan työryhmään
KH 23.10.2023 § 281
437/00.00.01.06/2023
Kuntajohtajakokouksessa 10.11.2023 päätettiin perustaa vesihuollon yhteistyön kehittämistä koskeva työryhmä vesihuollon toimintavarmuuden selvittämiseksi sekä vesihuollon kehittämiseksi normaalioloissa ja mahdollisisssa poikkeustilanteissa.
Työryhmän kokoonpanoon Päijät-Hämeen kunnat nimeävät edustajan. Puheenjohtajana toimii Päijät-Hämeen maakunnan liiton johtaja Niina Pautola-Mol.
Työryhmän tehtävänä on laatia raportti, josta ilmeneee vesihuollon nykytilanne; mm. tunnistetut riskit ja riskiarviot, varautumissuunnitelmat, resurssit ja resurssien kehitys, laitteistojen ja siirtoverkkojen kunto ja investointitarpeet, vesihuollon taksa ja niiden rakenne sekä vesivarojen hallintaan ja vedenottoon liittyvät luvat ja sopimukset. Raporttiin tulee sisällyttää suositukset kuntakohtaisen vesihuollon toimintavarmuuden edistämisestä sekä kuntarajat ylittävän yhteistyön ja sen kehittämisen eri vaihtoehdoista.
Työryhmän toiminnasta aiheutuneet kustannukset jaetaan kuntien asukasluvun suhteessa tasan.
Tarvittaessa työryhmän ohjausryhmänä toimii Päijät-Hämeen kuntajohtajat.
Raportin tulee olla valmis maaliskuun 2024 loppuun mennessä.
Kuntia pyydetään ilmoittamaan edustaja työryhmään 27.10.2023 mennessä kuntayhteistyöpäällikkö Tarja Parviaiselle, tarja.parviainen@paijat-hame.fi.
Valmistelija Nimi: Tuula Mäkinen
Tehtävänimike: hallintojohtaja
Puh: 044 713 4505
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus nimeää vs. tekninen johtaja Timo Laurin edustajaksi vesihuollon yhteistyöryhmän kehittämistä koskevaan työryhmään.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |