RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 310
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ehdotus Hämmölän ranta-asemakaavan osittaiseksi kumoamiseksi (598/2022)
KAAVTMK 01.11.2023 § 56
Kaavan tavoitteena on kumota vanha vuoden 1992 Hämmölän ranta-asemakaava yhden tilan itäosalta noin 5000 neliömetrin alueelta. Ranta-asemakaavan kumoamisen seurauksena siirrytään tällä tilalla yleiskaavan ohjaukseen. Tilan alueella on jo kokonaisuudessaan voimassa uudempi Etelä-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaava vuodelta 2007 (voimaan 13.5.2009). Ranta-asemakaavan merkinnät ja aluerajaukset eivät ole ajantasaisia tämän tilan osalta, minkä vuoksi on järkevää siirtyä kokonaan ajantasaisemman yleiskaavan ohjaukseen.
Alueelle, jolle kumoamista haetaan, on rakennettu suurehko talousrakennus poikkeus- ja rakennusluvin. Samassa yhteydessä on laajennettu vahvistetun rakennusluvan rakennuspaikka nyt kyseessä olevalle alueelle.
Hanketta on käsitelty kaavoitustoimikunnassa 31.5.2023 (§ 38) ja kunnanhallituksessa 12.6..2023 (§ 166)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos ovat olleet nähtävillä 24.8.-2.10. 2023 ja niistä on pyydetty ELY-keskuksen ja museon lausunnot. Kaavaluonnoksesta on jätetty yksi mielipide, jossa mm. ehdotetaan kaava-alueen laajentamista. Kaavan hakijat eivät halua laajentaa aluetta.
Kaavoitajan laatima vastine lausuntoihin ja annettuun mielipiteeseen sekä 10.10.2023 päivätty kaavaehdotus ja selostus ovat liitteenä.
Valmistelija Nimi: Matti Nikupeteri
Tehtävänimike: Maankäytön suunnittelija
Puh: 044 713 4554
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Päätösehdotus Kaaavoitustoimikunta hyväksyy osaltaan 10.10.2023 päivätyn Hämmölän ranta-asemakaavan kumoamista koskevan kaavoittajan vastineen, kaavaehdotuksen ja siihen liittyvän selostuksen sekä päättää esittää kunnanhallitukselle kaavan kumoamisen asettamista nähtäville sekä pyytämään tarvittavat lausunnot.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti
KH 13.11.2023 § 310
598/10.02.03/2022
Kaavan tavoitteena on kumota vanha vuoden 1992 Hämmölän ranta-asemakaava yhden tilan itäosalta noin 5000 neliömetrin alueelta.
Kaavoitajan laatima vastine lausuntoihin ja annettuun mielipiteeseen sekä 10.10.2023 päivätty kaavaehdotus ja selostus ovat liitteenä.
Valmistelija Nimi: Matti Nikupeteri
Tehtävänimike: Maankäytön suunnittelija
Puh: 044 713 4554
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy 10.10.2023 päivätyn Hämmölän ranta-asemakaavan kumoamista koskevan kaavoittajan vastineen, kaavaehdotuksen ja siihen liittyvän selostuksen sekä päättää kaavan kumoamisen asettamista nähtäville sekä pyytämään tarvittavat lausunnot.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |