Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 347



 

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö (2150/2023) kunnanvaltuuston päätöksestä 2.10.2023 § 53, Tilapäisen valiokunnan esitys valtuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa (Kitkiöjoki)

 

KH 11.12.2023 § 347  

114/01.01.04.01/2023  

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle on tehty valitus kunnanvaltuuston päätöksestä 2.10.2023 § 53: Tilapäisen valiokunnan esitys valtuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa.

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus kehottaa valituksen johdosta anta-maan lausunnon tai, mikäli hallintosääntö sitä edellyttää, hankkimaan valtuuston lausunnon.

 

Lausunnossa tulee antaa selostus asiasta, vastata oikeudenkäynnin osapuolten esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lau-sua esitetystä selvityksestä.

 

Mukaan pyydetään liittämään jäljennökset kaikista valituksenalaisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista sekä toimittamaan kunnan hallintosääntö. Samalla pyydetään varaamaan valituksessa esteelliseksi väitetyille henkilöille mahdollisuus lausua esteellisyysväitteen johdosta.

 

Lausunto ja asiakirjat on toimitettava hallinto-oikeudelle viimeistään 19.12.2023.

 

Valmistelija Nimi: Susanna Leppänen

 Tehtävänimike: Talouspäällikkö

 Puh: 044 713 4506

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää lausunnon antamisesta kunnanhallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta kokouksessa.

 

Päätös Ennen keskustelun avaamista jäsen Mika Järvinen ilmoitti olevansa esteellinen perusteena läheisen asianosaisuus ja esitti ennen poistumistaan kokouksesta, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Lilli Karola ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Veikko Kotolahti ovat esteellisiä käsittelemään pykäliä 347-350 ja vaati puheenvuoronsa liittämistä pöytäkirjaan. (Liitteet 4-5)

Seuraavaksi kunnanhallitus käsitteli Karolan ja Kotolahden mahdolliset esteellisyydet pykälien 347-350 osalta. Karola ja Kotolahti poistuivat kokouksesta esteellisyyksien käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen II varapuheenjohtaja Timo Aromaa.

Jäsen Hannu Juhola ehdotti, että Karola ja Kotolahti eivät ole esteellisiä.

Jäsenet Vesa Kantonen, Eija Virolainen-Nurminen, Arja Hiltunen ja Nette Rimpioja kannattivat Juholan ehdotusta.

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että Lilli Karola ja Veikko Kotolahti eivät ole esteellisiä käsittelemään pykäliä 347-350.

Kokoukseen palattuaan puheenjohtaja Lilli Karola ehdotti, että aiemmin tilapäisen valiokunnan esittämien perusteluiden lisäksi kunnanhallitus esittää lausuntonaan seuraavat täydennykset:

. Kunnanhallitus toteaa käsityksenään, että ikäsyrjintään liittyvän korvausvaatimuksen käsittely ei kuulu hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Kunnanjohtajan ikä ei ole liittynyt mitenkään luottamuspulan selvittämiseen, eikä ole ollut irtisanomiseen liittyvän prosessin aikana esillä muutoin, kuin kunnanjohtajan itsensä esiin tuomana.
. Kuntalain mukainen luottamuspulan selvittämisprosessi ei tyypillisesti tunne viranhaltijalain mukaisen prosessin tapaan irtisanomisperusteisiin vetoamisen suhteen määräaikoja. Irtisanomisen syiden asiallisuus ei ole samalla tavalla aikaan sidottua.
. Tilapäisen valiokunnan asettamispäätös on toteutunut valtuuston hyväksymällä tavalla, ja asian palauttamista uudelleen valmisteluun ehdotettiin, mutta se ei saanut kannatusta riittävästi tullakseen hyväksytyksi. Valtuutetuilla on ollut käytössään kaikki tarvittavat tiedot asiaa valmistelevan toimielimen perustamiseksi.
. Tilapäisellä valiokunnalla on ollut toimivalta selvittää kunnanjohtajaa koskevaa luottamuspulaa valitsemillaan keinoilla ha huolehtia asian riittävästä ja objektiivisesta selvittämisestä ilman erityisiä aiherajauksia tai ulkopuolisten päättämiä kuultavia. Valiokunta on noudattanut hallintosääntöä lain ja asettamispäätöksen mukaisesti soveltuvin osin ja valtuusto on hyväksynyt tilapäisen valiokunnan valmistelutyön sisällöltään, ja menettelytavoiltaan päätöksessään riittäväksi ja todennut valiokunnan toimivaltaiseksi selvitystyöhön.
. Kitkiöjoelle on toimitettu kaikki valiokunnan käsittelemä materiaali, joka on voinut vaikuttaa asian käsittelyyn. Se seikka, että kuultavien lausunnot on kerätty yhteen asiakirjaan, on ollut valiokunnan toivomus ja kaikki lausumat on siirretty yhteenvetoon sellaisenaan mitään poistamatta, muuttamatta tai lisäämättä ja toimitettu todisteellisesti Kitkiöjoelle. Ainoastaan kuultavien nimet on rajattu pois yhteenvedosta, ja nekin käyvät ilmi kuulemiskirjeestä, joka on toimitettu myös todisteellisesti Marketta Kitkiöjoelle. Valiokunnan sihteeri on tehnyt salassapitoon liittyviä rajauksia asiakirjojen yleisöjulkisuuteen, mutta Kitkiöjoelle on asianosaisena toimitettu asiakirjat niin, että ne ovat sisältäneet kaikki tiedot, myös salassa pidettävät tiedot. Myös tilapäisen valiokunnan jäsenet ovat luonnollisesti saaneet tiedot kokonaisuudessaan, niin että salassa pidettävät tiedot ovat sisältyneet asiakirjoihin.
. Kitkiöjoki on käyttänyt prosessissa avustajaa, häntä on kuultu erittäin laajojen lausuntojen kautta, joiden tuottamiseen hän on käyttänyt apunaan asiamiestä. Kitkiöjoen oikeusturva ei ole kärsinyt avustajan puutteesta.
. Lehtosalo-Lönnbergin esteellisyyden syyksi esitetty kiistasuhde perustuen vuoden 2016 tapahtumiin ei objektiivisesti arvioiden ole sellainen hallintolain tarkoittama ulkopuolisen havaittavissa oleva syy, jonka johdosta Lehtosalo-Lönnberg voitaisiin tulkita esteelliseksi. Väitetty esteellisyys ei ole tullut vuoden 2016 jälkeen esille päätöksenteon yhteydessä ennen tätä.

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi perusteena asianosaisuus.

Merkitään, että vs. kunnanjohtaja Tuula Mäkinen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi varovaisuusperiaatetta noudattaen. Asia käsiteltiin puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.