Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.12.2023/Pykälä 357


Järvisen ehdotus, kh 27.12.2023 § 357

 

Kunnanvaltuuston 18.12.2023 kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

KH 27.12.2023 § 357  

533/00.02.00/2023  

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää laittaa kunnanvaltuuston 18.12.2023 pidetyn kokouksen päätökset täytäntöön, koska päätökset on tehty lainmukaisessa järjestyksessä, eivätkä muutoinkaan ole lain tai asetuksen vastaisia.

 

Päätös Jäsen Mika Järvinen ehdotti, että kunnanjohtajan viransijaisuuden täyttämistä koskevaa kunnanvaltuuston päätöstä ei panna täytäntöön. (Liite 1)

Järvisen ehdotus raukesi kannattamattomana.

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen.

Jäsen Mika Järvinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. (Liite 1)