Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointivaliokunta
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 16


 

Varhaiskasvatuksen henkilöstön vaateraha

 

HYVINVV 20.02.2024 § 16  

77/01.02.00.01/2024  

 

Varhaiskasvatuksen henkilöstö on tehnyt hyvinvointivaliokunnalle aloitteen 200 euron vuotuisen vaaterahan maksamisesta henkilöstölle.

 

Henkilöstö perustelee vaaterahan maksamista sillä, että varhaiskasvatuksen työntekijöiden työnkuvaan kuuluu ulkona toimimista. Tämä vaatii työntekijöiltä tarkoituksenmukaista säänkestävää vaatetusta. Vaatteiden on kestettävä nopeatkin muutokset sääolosuhteissa. Henkilökunta perustelee hakemustaan myös sillä, että Suomessa monilla aloilla, joilla työtä tehdään myös ulkona, työntekijöille maksetaan korvaus työhön kuuluvista vaatteista tai työnantaja on tarjonnut työvaatteet. 

 

Varhaiskasvatuksen henkilökunnan esittämät perusteet ovat perusteltuja ja todellisia. Haettu työvaatetuki olisi kuitenkin rahamääräisenä maksettuna työntekijöille veronalaista työtuloa. Kysymyksessä olisi käytännössä palkanlisä, jota ei ole tällä hetkellä erikseen mainittuna käytössä olevissa voimassa olevissa työ- ja virkaehtosopimuksissa. Työvaatekorvauksen maksamisesta varhaiskasvatuksessa ei ole olemassa yleissitovaa sopimusmääräystä.

 

Varhaiskasvatuksen henkilökunta voi vähentää verotuksessa työvaatekuluja verottajan hyväksymän kohtuulliseksi katsotun määrän verran.

 

Valmistelija Nimi: Simo Sinervo

 Tehtävänimike: rehtori

 Puh: 044 713 4542

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Päätösehdotus Hyvinvointivaliokunta päättää, että Sysmän kunnassa ei tehdä kuntakohtaista päätöstä varhaiskasvatuksen vaaterahan maksamisesta.

 

Päätös Lisäys päätösehdotukseen:

Varhaiskasvatuksen erityiset työvaatetarpeet on mahdollista huomioida varaamalla talousarvioon määräraha tätä varten.