Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 43


 

Esitys Suopellon satama-alueen käytöstä Sysmän IX Suvisoudun järjestämisessä vuonna 2024

 

KH 26.02.2024 § 43  

84/10.03.01.06/2024  

 

Suopellon Nuorisoseura Kulo ry järjestää lauantaina 29.6.2024 Sysmän Suvisoutu-kilpailun yhdeksättä kertaa. Tapahtuma oli tauolla v. 2020-2021 koronarajoitusten vuoksi. Kilpailukeskuksena ja maalina on Suopellon Nuorisoseurantalon tuntumaan rakennettu uusi satama ja lähtöpaikkana vanha laivalaituri Ilola Innin edessä.

 

Tapahtuman yhteydessä Suopellon uudessa satamassa pidetään peräkonttikirppis sekä myydään kahvia, makkaroita ja lettuja edellisvuosien tapaan. Soudun turvallisuudesta vastaa edelleen Sysmän VPK.

 

Aiempina vuosina väkeä on ollut tapahtumassa päivän aikana n. 200 henkeä kirpputorimyyjien ja soutajien lisäksi. Suvisoututapahtuma on vuosien myötä muodostunut paikallisten ja kesäasukkaiden yhteiseksi tilaisuudeksi tavata toisiaan.

 

Suopellon Nuorisoseura Kulo ry esittää, että Sysmän kunta varaisi soutukilpailua varten Suopellon satama-alueet: Uusi satama ja vanha laivalaituri tapahtuman rakentamista ja itse kilpailua varten pe 28.6. klo 16 - la 29.6. klo 16. Lisäksi Nuorisoseura pyytää saada käyttää uuden sataman sähköä kuulutuksiin ja kahvinkeittoon sekä Ilolan saunaa soutajien peseytystilaksi.

 

Nuorisoseura huolehtii tapahtuman lopuksi sataman siisteydestä aiempien vuosien tapaan. Käyttöön pyydetään myös avainta sataman käymälään.

 

Nuorisoseura on yhteydessä New Port Sysmään, Tehin Pursiseuraan sekä Voipalan osakaskuntaan alueen käytöstä.

Nuorisoseuran tulee olla yhteydessä myös alueen yrittäjiin, Ilola Inn Oy:hyn ja Jorma Sainioon/KulkeeVettenHalki.

 

Valmistelija Nimi: Tuula Mäkinen

 Tehtävänimike: hallintojohtaja

 Puh: 044 713 4505

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus myöntää Suopellon Nuorisoseura Kulo ry:lle luvan käyttää pe 28.6. klo 16 - la 29.6. klo 16 välisenä aikana Suopellon uuden sataman ja vanhan laivalaiturin aluetta Sysmän IX Suvisoudun tapahtumapaikkana. Lisäksi Nuorisoseuralla on lupa käyttää sähköä kuulutuksiin ja kahvinkeittoon sekä Ilolan saunaa soutajien peseytymistilana.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Eija Virolainen-Nurminen poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ajaksi perusteena intressijääviys.