Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 15


 

Jukka Kosonen eroanomus luottamustoimista

 

KH 11.03.2024 § 59 

 

Varavaltuutettu Jukka Kosonen pyytää eroa luottamustoimista henkilökohtaisista syistä.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Kosonen on valittu toimintaympäristövaliokunnan varajäseneksi.

 

Valmistelija Nimi: Tuula Mäkinen

 Tehtävänimike: hallintojohtaja

 Puh: 044 713 4505

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto myöntää varavaltuutettu Jukka Kososelle eron kunnan luottamustoimista sekä nimeää hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi toimintaympäristövaliokunnan varajäsenen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.

 

 

KV 18.03.2024 § 15  

115/00.00.01.02/2024  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto myöntää varavaltuutettu Jukka Kososelle eron kunnan luottamustoimista sekä nimeää hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi toimintaympäristövaliokunnan varajäsenen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen ja valitsi yksimielisesti toimintaympäristövaliokunnan varajäseneksi Timo Seppäsen.