Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tie- ja lupajaosto
Pöytäkirja 20.12.2023/Pykälä 64



 

Ympäristönsuojelumääräysten päivitys

 

TIELUPA 20.12.2023 § 64  

521/11.00.01/2023  

Sysmän, Heinolan, Hartola ja Iitin ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä hoitaa Heinolan kaupunki kuntien kesken tehtyjen yhteistyösopimusten perusteella. Keväällä 2023 aloitettiin Sysmän, Heinolan, Hartolan ja Iitin ympäristönsuojelumääräysten muutostyö, jossa tavoitteena on antaa kullekin kunnalle omat kunnan paikallisolosuhteisiin sopivat ympäristönsuojelumääräykset. Pykälän liitteenä olevissa luonnoksissa vihreällä merkityt ovat lisättyjä tai muutettuja tekstikohtia ja punaisella merkityt ovat poistettavia.

 

Valmisteltu on tehty yhteistyössä ja valmisteluun on osallistunut myös ympäristönsuojelun viranomaislautakunnista koottu valmisteluryhmä. Sysmässä, Heinolassa ja Hartolassa ympäristönsuojelumääräykset ovat olleet jo aiemmin voimassa ja nyt valmistelussa olevat Iitin kunnan ympäristönsuojelumääräykset ovat Iitin kunnan ensimmäiset.

 

Valmistellut luonnokset ovat neljän kunnan alueella rakenteeltaan ja sisällöltään lähes samanlaiset. Erot johtuvat mm. rakennusjärjestysten, jätehuoltomääräysten ja paikallisten olosuhteiden erilaisuudesta. 

 

Valmistelija Nimi: Anni-Sofia Katila

 Tehtävänimike: Ympäristönsuojelutarkastaja

 Puh: 044 713 4529

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Päätösehdotus Tie- ja lupajaosto päättä asettaa liitteenä olevan Sysmän kunnan ympäristönsuojelumääräysten luonnoksen perusteluineen yleisesti nähtäville 30 vuorokauden ajaksi sekä pyytää luonnoksesta lausunnot Päijät-Hämeen ympäristöterveydeltä, Hämeen ELY-keskukselta, Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta, Poliisilta, Sysmän kunnan jätehuoltoviranomaiselta ja Maaseututoimelta

 

Päätös Tie- ja lupajaosto hyväksyi ehdotuksen