RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.07.2024/Pykälä 157
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtionavustus kunnan peruspalvelut ja verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen vahvistaminen 2024, muutoksenhaku
KH 15.07.2024 § 157
135/02.05.00.01/2024
Sysmän kunta on hakenut kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 51 §:n nojalla oikaisua peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaamisesta 21.12.2023 annettuun valtiovarainministeriön 21.12.2023 valtionosuuspäätökseen (VN/35660/2023) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024.
Kunnan muutoksenhakuun on saatu ministeriön kielteinen päätös, kunnan kirjaamoon 26.6.2024. Päätöksellään valtionvarainministeriö hylkää Sysmän kunnan oikaisuvaatimuksen, koska päätös on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) ja sen nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen (1393/2022) mukainen. Päätös perustuu siihen, että valtiovarainministeriö tehdessään valtionosuuspäätöstä noudattaa lain ja asetuksen mukaisia kirjauksia siirtolaskelmissa huomioon otettavista eristä. Kun Päijät-Hämeen hyvinvointialue on hyväksynyt hyvinvointikuntayhtymän tilinpäätöksen 2022 ja siihen sisältyvän tilintarkastajan hyväksymän varauksen, kunnille on syntynyt katettavaa alijäämää yhtymän osalta, mikä asetuksen mukaisesti laskelmissa voidaan ottaa huomioon kuntien valtionosuutta vähentävänä.
Eläkemenoperusteinen maksu on korvautunut vuoden 2023 alusta tasausmaksulla, jota maksavat sekä hyvinvointialueet että kunnat. Päätöksessä valtiovarainministeriö toteaa, että maksun rakenteen ja määräystavan muutoksen takia se voi kohdistua kuntien maksettavaksi eri tavalla.
Sysmän kunnan näkökulmasta on kysymys niin merkittävästä taloudellisesta vaikutuksesta kunnan valtionosuuden määrään, että asia tulisi saattaa hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.
Sysmän kunta hakee oikaisua valtiovarainministeriön 21.12.2023 päätökseen (VN/35660/2023) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024 siltä osin kuin peruspalvelujen valtionosuuslaskelmissa on huomioitu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alijäämän kattamisvelvollisuus, joka aiheutuu yhtymän tekemästä omavaltaisesta tilinpäätösvarauksesta. Oikaisua haetaan myös siltä osin, kuin laskelmassa on huomioitu eläkeperusteisia historiallisia kustannuksia, joiden vastuut eivät siirtyneet kunnalta hyvinvointialueelle.
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja siitä on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja osoite, hakijan vaatimukset ja vaatimuksen perusteet sekä mitä päätöstä oikaisuvaatimus koskee. Oikaisuvaatimus on toimitettava valtiovarainministeriölle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimus voidaan lähettää sähköpostitse tai faksilla.
Valtionvarainministeriön päätös, oikaisuvaatimusohje, sekä valmisteltu oikaisuvaatimusluonnos, ovat tämän esityslistan liitteenä.
Valmistelija Nimi: Lasse Peltonen
Tehtävänimike: vt. kunnanjohtaja
Puh: 044 713 4504
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus päättää, että Sysmän kunta valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen valtiovarainministeriön 26.6.2024 tekemästä hylkäävästä päätöksestä koskien Sysmän kunnan vuoden 2024 valtionosuuspäätöstä. Valitusperusteet vastaavat valtiovarainmisteriön 21.12.2023 päätöksen oikaisuvaatimuksessa ilmaistuja perusteita.
Kunnanjohtajalle, hallintojohtajalle ja talouspäällikölle annetaan oikeus valituskirjelmän laatimiseen. Valituskirjelmäluonnos liitteenä.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |