RSS-linkki
Kokousasiat:https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 232
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pumptrack-radan toteuttaminen
KH 11.09.2023 § 232
371/10.03.01.02.00/2023
Kunnanhallitus 27.3.2023 § 84 ja kunnanvaltuusto 17.4.2023 § 17 ovat kokouksisaan hyväksyneet, että SysmänSisu ry:lle myönnetään 40 000 euron avustus vuodelle 2023, käyttöoikeus maa-alueeseen ja käyttötalouden talousarvioon varataan 40 000 euron lisämääräraha.
Sysmän Sisu kävi uuden rahoituskauden lait ja asetukset huolella läpi yhdessä ELY keskuksen toimijoiden kanssa ja tulivat siihen tulokseen, että kaikkien kannalta paras ratkaisu tämän investoinnin osalta, jos kunta lähtisi hanketta Päijänne-Leaderilta hakemaan. Tällöin vältyttäisiin mahdollisilta haasteilta liittyen hankkeen julkisen tuen määrään ja vaikutukseen tukiosuudessa.
Tukiprosentti tulisi olemaan 100 % kunnan hankkeilla tai lähellä sitä. Kokonaisuudessaan hanke on edullisempi kunnan kannalta kuin, että Sysmän Sisu olisi hakijana.
Trail It on tehnyt jo hankkeesta hankesuunnitelman. Radasta on jo olemassa asemapiirros, rakennetyyppipoikkileikkaus, hankesuunnitelma, rakennustapaselostus ja tavoitehinta arvio. Tavoitehinta-arvio on tehty 26.2.2023 ja se on yhteensä 80 590 eur alv 0 %.
Valmistelija Nimi: Tapio Tonteri
Tehtävänimike: Rakennustarkastaja
Puh: 044 713 4534
Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi
Kunnanjohtajan ehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1. Kumotaan edellisissä kokouksissa (KH 27.3.2023 § 84 ja kunnanvaltuusto 17.4.2023 § 17) tehdyt määrärahapäätökset sekä Sysmän Sisulle annettava käyttöoikeus, joka on tarpeeton.
2. Sysmän kunta hakee avustusta Pumptrack-radan toteuttamiseen.
3. Varataan ensi vuoden investointimäärärahoihin 100 000 eur
alv. 0% Pumptrack-rataa varten.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |