Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 323


 

Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 23.10.2023 § 286

 

KH 27.11.2023 § 323  

474/00.01.01.03/2023  

 

Kunnanhallitukselle on jätettu oikaisuvaatimus Sysmän kunnanhallituksen päätöksestä 23.10.2023 § 286, Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö kunnallisvalitukseen kunnanvaltuuston päätöksestä 2.10.2023 § 53: Tilapäisen valiokunnan esitys valtuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa.

 

Oikaisuvaatimuksen perusteena on, että lausunnon antamisesta saa valittaa. Muutoksenhakukielto on virheellinen. Perusteluna on, että muutosta voi hakea vain kunnan viranomaisen lopulliseen päätökseen. Oikaisuvaatimus- tai valituskelpoinen on päätös, jolla asia on kunnassa ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Muutosta ei siten voi hakea päätökseen, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Lausunnon antaminen ei tule myöhemmin päätettäväksi kunnan toimielimiin. Hallinto-oikeus antaa asiassa päätöksen, jonka kunta saa täytäntöönpantavaksi.

 

Kysymys on Kuntalain 136 §:n mukaisesta päätöksestä, joka koskee vain valmistelua, eikä siitä saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.

 

Valmistelija Nimi: Susanna Leppänen

 Tehtävänimike: Talouspäällikkö

 Puh: 044 713 4506

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus päättää jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.

Merkitään, että jäsen Mika Järvinen poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi perusteena läheisen asianosaisuus.

Merkitään, että I varapuheenjohtaja Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg ja vs. kunnanjohtaja Tuula Mäkinen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi varovaisuusperiaatetta noudattaen.