Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 78


 

Edustajan ja varaedustajan nimeäminen Päijät-Hämeen työllisyyden ja kotoutumisen edistämisohjelman ohjausryhmään

 

KH 25.03.2024 § 78  

141/00.00.01.06/2024  

 

Päijät-Hämeen kunnat laativat syksyllä 2023 työvoimaviranomaisten välistä yhteistyötä koskevan aiesopimuksen osana TE24 -palvelut -uudistuksen alueellista toimeenpanoa. Aiesopimuksessa osapuolet ovat sitoutuneet TE-palvelut uudistuksen valmistelua ohjaaviin tavoitteisiin. Yhtenä aiesopimuksen tavoitteista on laatia yhteinen työllisyyden edistämisohjelma, jossa huomioidaan työvoimaviranomaisten erityispiirteet (esim. vieraskielisten määrä, työttömyyden rakenne ja työttömien ikäprofiili) ja järjestämissuunnitelmat.

 

Päijät-Hämeen kuntajohtajat päättivät edistämisohjelman valmisteluvastuun antamisesta maakuntaliitolle täsmennettynä siten, että ohjelmaan tulee sisällyttää myös nykyistä maahanmuutto-ohjelmaa vastaava yleinen kotoutumista edistävä osio työvoimaan kuuluvien maahanmuuttajien osalta ja ohjelman nimeksi tulee Työllisyyden ja kotoutumisen edistämisohjelma.

 

Työllisyyden ja kotoutumisen edistämisohjelman tarkoitus on toimia yhteisenä sitoumuksena ja tahtotilana maakunnan elinvoiman edistämiseksi ja siinä tähdätään seuraavien tavoitteiden edistämiseen ylialueellisesti:

-          työtä hakevien työllistymismahdollisuuksien parantaminen

-          maakunnan työvoimaviranomaisten toiminnan kehittäminen

-          osaavan työvoiman saatavuus

-          osaajien maahanmuuton edistäminen

-          valtion ja työvoimaviranomaisten välisen yhteistyön toteuttaminen

-          työvoimapalveluiden tiedonhallinnan ja digitalisaation kehittäminen

-          uuden yritystoiminnan syntymisen ja yritysten toimintaedellytyksien kehittäminen sekä

-          muiden työllisyyden edistämiseksi tarpeellisien tavoitteiden edistäminen.

 

Päijät-Hämeen työllisyyden ja kotoutumisen edistämisohjelman valmistelusta vastaa maakuntaliitto ja valmistelun tueksi nimetään ohjausryhmä. Ohjelman tulee olla valmis siten, että se voidaan käsitellä maakunnan kuntien valtuustoissa viimeistään joulukuussa 2024, jotta ohjelma voi astua voimaan 1.1.2025. Ohjausryhmän ensimmäinen kokous järjestetään 18.4.2024 klo 9-11.

 

Kuntia pyydetään nimeämään edustajat ja varaedustajat Päijät-Hämeen työllisyyden ja kotoutumisen edistämisohjelman ohjausryhmään. Ilmoitus tulee toimittaa 27.3.2024 mennessä osoitteeseen toimisto@paijat-hame.fi.

 

Valmistelija Nimi: Tuula Mäkinen

 Tehtävänimike: hallintojohtaja

 Puh: 044 713 4505

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus nimeää työllisyyskoordinaattori Janne Rinteen edustajaksi ja vs. kunnanjohtaja Lasse Peltosen varaedustajaksi Päijät-Hämeen työllisyyden ja kotoutumisen edistämisohjelman ohjausryhmään.

 

Päätös Ennen keskustelun avaamista vs. kunnanjohtaja Lasse Peltonen muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

Kunnanhallitus nimeää työllisyyskoordinaattori Janne Rinteen edustajaksi ja hyvinvointipäällikkö Tuija Pessan varaedustajaksi Päijät-Hämeen työllisyyden ja kotoutumisen edistämisohjelman ohjausryhmään.

Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen.