Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sysmän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sysmad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 79


 

Jäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen työllisyysalueen työllisyyslautakuntaan

 

KH 25.03.2024 § 79  

139/00.00.01.06/2024  

 

Valtio päätti 22.2.2024 työllisyysalueista. Yksi näistä on Päijät-Hämeen työllisyysalue, johon kuuluvat seuraavat kunnat: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Orimattila, Kärkölä, Padasjoki, Sysmä. Työllisyysalueen toiminta järjestetään vastuukuntamallilla, vastuukuntana toimii Hollolan kunta.

 

Päijät-Hämeen työllisyysalueen yhteistoimintasopimus on hyväksytty kaikissa työllisyysalueen kunnissa syyskuussa 2023. Yhteistoimintasopimuksessa on todettu mm. siitä että yhteistoiminta-alueen hallinnosta vastaa vastuukunta ja yhteistoiminta-alueen palvelujen järjestämisestä vastaavana kuntalain (2015/410) 51§ mukaisena yhteisenä toimielimenä ja työllisyysalueen työvoimaviranomaisena toimii vastuukunnan työllisyyslautakunta. Työllisyyslautakunta sijoittuu vastuukunnan organisaatiossa elinvoimavaliokunnan rinnalle kunnanhallituksen alaiseksi toimielimeksi. Päijät-Hämeen työllisyysalueen taseyksikkö perustetaan elinvoiman palvelualueelle. Yhteisen toimielimen toimintaan sovelletaan vastuukunnan valtuuston hyväksymiä hallintosääntömääräyksiä.

 

Yhteistoimintasopimuksen mukaan Sysmän kunnanvaltuustoa pyydetään nimeämään oma edustaja ja varaedustaja työllisyyslautakuntaan 1.6.2024 mennessä. Kunnan tulee tehdä esitys niin, että tasa-arvolain vaatimus on otettu huomioon.

 

Hollolan kunnanvaltuusto nimeää omat edustajansa (3) ja puheenjohtajan sekä samalla kuntien esityksestä koko työllisyyslautakunnan ja varapuheenjohtajat valtuuston kokouksessa 10.6.2024.

 

Hollolan valtuustolla on oikeus tarvittaessa muuttaa kuntien esitystä jäsenen ja varajäsenen kesken siten, että lain edellyttämä tasa-arvovaatimus täyttyy.

 

Valmistelija Nimi: Lasse Peltonen

 Tehtävänimike: vs. kunnanjohtaja

 Puh: 044 713 4504

 Email: etunimi.sukunimi@sysma.fi

 

Kunnanjohtajan ehdotus

 

 Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se nimeää yhden varsinaisen jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Päijät-Hämeen työllisyysalueen työllisyyslautakuntaan. Valinnassa tulee huomioida tasa-arvolain vaatimus.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.